EmediateAd

24052012Thu

Congratulations: Tuukka, Touko

Karjalainen

Back Mielipiteet Mielipiteet Kolumnit Ekopaasto on muistutus vastuusta
Published: 22.02.2012 00:01

Ekopaasto on muistutus vastuusta

Terhi Nevalainen

Terhi Nevalainen
Vaikka moni riviluterilainen ei sitä muistakaan, tänään alkaa paaston aika. Kristillisessä perinteessä on ollut tapana neljänkymmenen päivän ajan ennen pääsiäistä pidättyä herkuttelusta, maitotuotteista ja lihasta suuren juhlan kunniaksi.
Tästä syystä pääsiäiseen – joka sanana tulee juuri paastosta pääsemisestä – liittyvät edelleen rahka- ja hapanmaitoherkut, kuten pasha. Silloin ennen vanhaan, kun ihmiset agraariyhteiskunnassa todella paastosivat, käyttämättä jäänyt maito otettiin talteen ja hapatettiin. Pääsiäisenä oli sitten lupa taas mässätä maitoruuilla.
Ja kyllä: paasto on osa myös evankelisluterilaista perinnettä, vaikka se mielletäänkin nykyisin enemmän ortodoksiseen kulttuuriin kuuluvaksi.

Tätä kirjoitettaessa jo noin 4·000 suomalaista on ilmoittanut päättäneensä paastota tänä vuonna kuluttamisesta ja ympäristöä vahingoittavista teoista. Luulen, että myöhäisherännäisiä tulee mukaan vielä rutkasti. Ekopaastoon ovat sitoutuneet muun muassa Helsingin piispa Irja Askola, tähtitieteen professori Esko Valtaoja ja kirjailija Kaari Utrio.
Ekopaasto-kampanjan takana ovat Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Suomen ympäristökeskus. Paastoajille suositellaan pieniä ja jokaisen vallassa olevia maailmanparannustekoja: yksityisautoilun vaihtamista julkisiin kulkuneuvoihin, lämpimän veden käytön rajoittamista, siirtymistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ja tavaran lainaamista tai vuokraamista uuden ostamisen sijaan.
Idea on hyvä. Pelkästä ravinnosta paastoaminen ei tahdo enää nykyisenä maailmanaikana puhutella, eikä salamipitsan vaihtaminen frutti di mareen tunnu juurikaan uhraukselta.

Viherpiipertelyn vastustajat ovat nyt tietysti huomauttamassa, että jos muutama tuhat suomalaista laskee makuuhuoneensa lämpötilaa asteen verran, ei sillä maailma juuri pelastu. Kokonaismittakaavassa ekopaastoajien hyvät teot ovat kuin poistaisi pisaran jätteiden valtamerestä.
Näin toki on, eikä asiaa muuttaisi, vaikka ekopaastoon yhtyisi koko Suomi tai edes koko Eurooppa. Esko Valtaoja esimerkiksi ei usko lainkaan, että ihmisen minkäänlaisella energiansäästötoiminnalla olisi todellisuudessa vaikutusta maapallon ympäristö- ja energiaongelmiin. Hän pitää ainoana todellisena keinona tiedettä, jonka avulla jonakin päivänä ehkä päästään saasteettomiin energiamuotoihin ja jätteentuotantoonkin keksitään ratkaisu.
Silti myös Valtaoja, tunnustukseltaan jonkin sortin ateisti, luopuu tästä päivästä pääsiäiseen saakka turhasta kulutuksesta, lihan syömisestä ja liiasta alkoholista. Miksi? Koska hän näkee, että ympäristöongelmat tulee pitää mielessä ja ihmisen kuuluu ottaa niistä vastuu.
Jos ajatuksen kääntää kristilliseksi, tulee mieleen synnintunto.
Ehkä pieni ripaus sitä ei näin pääsiäisen edellä tekisi pahaa kenellekään meistä.

Kirjoittaja on Karjalaisen artikkelitoimittaja.

Rate this item
(0 votes)