Elokuvat: Don Roy King (elokuva), Christolpher Ashley (lavaesitys) - Memphis
Chad Kimball, Montego Glover, J. Bernard Calloway
Broadway-musikaalin Memphis live-tallenne on vaikuttava elokuvateatterikokemus. Se on ikiaikaisen näyttämöesityksen, perinteisen elokuvan ja uuden teknologian liitto, jonka tuottamassa elämyksessä on jotain tuttua ja samalla uutta ja outoa.
Elokuva asemoi katsojan osaksi lavaesitystä. Televisioteatterista tuttu monikameratekniikka tuo näkökulmia ja mahdollistaa esityksen tauottoman kulun.
Syntyy vahva läsnäolon ja välittömyyden vaikutelma. Elokuvailmaisun lähtökohtainen realisminvaatimus täyttyy, koska ei pyritäkään muuhun kuin illuusioon Broadway-musikaalin katsomisesta.
Christopher Ashleyn lavaohjaus on vauhdikas ja voimakas. Nopeilla rekvisiitan vaihdoksilla ja valospottien liikkeillä tuotettu montaasi luo elokuvallisuuden vaikutelman myös näyttämölle.
Bon Jovi -yhtyeen kosketinsoittajan David Bryanin säveltämä ja Joe DiPietron omasta kirjastaan näyttämölle sovittama musikaali pyörii edelleen Broadwayn Shubert-teatterissa.
Tarinan muodostaa variaatio mustan musiikin suuresta kertomuksesta. Eletään 1950-luvun alkua, jolloin rotuerottelu USA:n etelävaltioissa oli voimissaan.
Mutta siellä eli ja kehittyi myös sydänjuurista kumpuava ja erityisesti nuoriin kapinallisiin tenhoava rhythm and blues -musiikki, joka väenväkisin tunki vinyylilevyille ja radioaalloille. Tämä musiikki ja sen esittäjät vaikuttivat yhtenä varsin keskeisenä tekijän mustan väestön aseman paranemisessa seuraavina vuosikymmeninä.
Esiintyjien työskentelyä leimaa vahva rutiini, rautainen ammattitaito ja ehdoton sitoutuminen esitykseen ja sen sisältöön. Laulamisen ja näyttelemisen riemu on aistittavissa valkokankaalta.
Memphis kuuluu filmatisoitujen Broadway-musikaalien sarjaan, jota elokuvateatteri Tapio esittää kuukausittain koko kevään ajan. Kannattaa seurata.






