Tänään julkistettu kuntaministeriön esitys suunnitellusta kuntarakenteesta ei yllättänyt. Varoittavia, patistelevia, kannustavia ja jopa uhkailevia puheenvuoroja ministerien suunnalta on kuultu jo kauan kuntarakenteen tiivistämisen puolesta. Kunnat ovat edenneet eri tahtia asioissa.

Toiset ovat kaivautuneet syvälle poteroihinsa ja kertovat puolustavansa itsenäisyyttään viimeiseen asti kuin talvisodassa ikään. Toiset ovat neuvotelleet ja neuvotelleet, mutta tuloksia on syntynyt hiljalleen, vähän tai ei ollenkaan. Osa kunnista on vaikuttanut nukkuvan sitä kuuluisaa Ruususen unta koko asian suhteen. Eräs tuttavani kuntakentältä kertoi kerran, että hän oli aina vuosien ajan kuullut uhkailuja siitä, miten selvitysmiehet tulevat Helsingistä kunnantalolle, ellei jotain tehdä. Sitten se tapahtui. Sen jälkeen asioihin tuli uusi sävel ja tahti. Kunnan rahat olivat loppu ja lisää ei tippuisi, ei lirisisi.

Vaikka vara on viisautta, joskus on pakko tapahtuakin. Raja tulee vastaan. Hyvin monissa kunnissa viivyttely ja jarruttaminen on nähty hyveenä. Demokratia on toiminut jähmeästi tai ei lainkaan. Paljon on nähty myös sitä, että kaikki palvelut on niistetty minimiin tai hoidetaan yhteistoimintana. Vaikka kunnan perustoimintoja ei enää paljoa olisi jäljellä, itsenäisyys on saavutettu etu, josta ei ole halua luopua. Kyse on yleensä tunneasioista, ei järkiseikoista. Ennen oli kunnollista, eikä mikään uusi, tai muutos, voi olla muutos parempaan. En väitä, etteikö olisi kuntia, joiden on ihan perusteltua pysyä itsenäisinä. Niitä kuntia on kuitenkin melko vähän.

Nyt ministeriö ilmoittaa, että liitoksia voidaan tehdä vaikka pakolla. "Miten muka? Ei liitoksia voi tehdä pakolla", väittää nurkkapoliitikko. Sepä jää nähtäväksi. Tulivat ne selvitysmiehetkin. Varmaan tulee vielä sekin päivä, että johonkin kuntaan tulee pakkoliittäjä.