Sauli Väinämö Niinistö (kok.) on Suomen tasavallan kahdestoista presidentti. Tämä varmistui eilen ja lopulta selvin lukemin, kun Niinistö sai presidentinvaalien toisella kierroksella 63 prosenttia äänistä Pekka Haaviston (vihr.) jäätyä 37 prosenttiin.
Jos tulos on jollekin yllätys, hän ei ole viimeisen 10 vuoden aikana pitänyt silmiään ja korviaan auki. Niinistön kansansuosio yli puoluerajojen on ollut poliitikkojen joukossa poikkeuksellisen korkea, eikä hänen hurja gallupsuosionsa sulanut merkittävästi presidentinvaalikamppailunkaan aikana.
Haavisto teki hyvän kampanjan ja nousi näiden vaalien ilmiöksi, mutta Niinistö-ilmiö oli vielä vahvempi eikä Haavistosta ollut lopulta uhkaamaan Niinistön valintaa.
Toisen kierroksen vaalikamppailu oli varsin säyseä, eikä Niinistö tehnyt mitään sellaista virhettä, jota olisi tarvittu kääntämään kilpa Haaviston eduksi. Kun gallupitkaan eivät kertoneet mistään käänteestä, voittaja varmistui jo ennen vaalisunnuntaita.
Niinistö astuu presidentin virkaan vajaan neljän viikon kuluttua, karkauspäivän jälkeisenä torstaina.
Suomi saanee Niinistöstä edeltäjäänsä Tarja Halosta aktiivisemman presidentin. Halonen ei etenkään toisella kaudellaan ottanut sellaista arvojohtajan asemaa, jota kansalaiset presidentiltä odottavat, ja vaikka Niinistökin on varonut arvojohtaja-sanaa, hän on tarjoutunut milloin unilukkariksi, milloin taas arvojen johdattelijaksi.
Perustuslakiin kirjattu ulkopolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa hallituksen kanssa tarkoittaa Niinistön presidenttikaudella sitä, että talouspolitiikkakin tulkitaan osin ulkopolitiikaksi. Näin Niinistö on ainakin todennut, joskaan kaikki ministerit eivät välttämättä siedä presidentin puuttumista hallitukselle kuuluviin asioihin.
Mitään julkista yhteenottoa tästä tuskin seuraa, ainakaan Jyrki Kataisen (kok.) pääministerikaudella.
Niinistö on puhdasverinen media-ajan poliitikko. Jos Niinistö ei ole sentään pyörittänyt toimittajia mielensä mukaan, niin vähintäänkin hän on aina osannut käyttää heitä taitavasti hyväkseen. Hän on ollut aina haastatteluissa riittävän räväkkä ja suorapuheinen, ja uutisen kaivaminen hänen lausunnoistaan on ollut helppoa.
Niinistön kilpailuhenkisyys on näkynyt myös haastattelutilanteissa, joissa hän on usein ottanut toimittajasta mittaa vaatimalla toimittajaa perustelemaan kysymystensä sisältämät väitteet ja heittelemällä vastakysymyksiä. Pahimmillaan tai parhaimmillaan Niinistön haastattelut ovat muistuttaneet kukkotappeluja.
Tuleva presidenttimme on myös antanut nopeasti puhelimitse palautetta, jos jokin luonnehdinta hänestä on mennyt hänen omasta mielestään täysin metsään. On mielenkiintoista nähdä, jatkaako hän presidenttinäkin tätä aktiivista yhteydenpitoaan. Tuskinpa vain, koska – kuten Mauno Koivisto presidenttinä harmitteli – ei ole niin pientä vasaraa, ettei se presidentin käsissä muuttuisi moukariksi.
Kirjoittaja on Karjalaisen päätoimittaja.