EmediateAd

24052012to

Onnea: Tuukka, Touko

Karjalainen

Back Mielipiteet Mielipiteet Pääkirjoitus Poliisin arki on muuttunut lohduttomaksi
Julkaistu: 04.02.2012 00:00

Poliisin arki on muuttunut lohduttomaksi

Karjalainen

 

Poliisilaitos
Poliisi säästää. Toimipaikkaverkostoa harvennetaan, kallista viikonlopputyötä teetetään aikaisempaa vähemmän, eläköitymisten synnyttämiä aukkoja ei paikata, ylitöitä tehdään velvollisuudentunnosta palkatta ja kaiken kukkuraksi poliisi lähtee hälytystehtäviin usein yli puolikin miljoonaa kilometriä ajetuilla autoilla.
Suomalaisen poliisin arki tuntuu varsin lohduttomalta, eikä parempaa näytä olevan luvassa. Pohjois-Karjalan poliisipäällikkö Kai Markkula totesi poliisien määrän voivan vähetä seuraavan kolmen vuoden aikana jopa 800 poliisilla (Karjalainen, 3.2.). Markkulan mukaan Suomessa on jo nyt asukasmäärään suhteutettuna vähiten poliiseja Euroopassa. Samaan aikaan Ruotsi on palkannut 2 000 poliisia lisää.
Poliisien määrä ei yksin ratkaise yhteiskunnan turvallisuutta. Säästöleikkurin iskeminen poliisilaitokseen on kuitenkin huolestuttavaa, kun tilastoitu rikollisuus on samanaikaisesti nousussa kaikissa rikollisuuden lajeissa. Säästöt myös muualla yhteiskunnan tukitoimissa lisäävät suoraan poliisin työn kuormaa.
Suomalaiset pitävät poliisistaan. Poliisin puolueettomuus, palveluhenkisyys ja korruptoitumattomuus rankataan ammattinimikkeiden arvostuksessa korkealle. Poliisin moraalille on voitu antaa kiitettävä arvosana – mutta kuinka pitkään.
Valtion säästöohjelma on ainakin lainvalvojien itsensä mukaan iskenyt kenttätyöhön kovalla kädellä. Helsingin Sanomien (3.2.) yli 200 poliisille tekemän sähköpostikyselyn saldo on karua luettavaa: työmotivaatio ja -moraali ovat säästöjen ja lisääntyvän kiireen takia vaarassa rapautua. Rikoksia jää tutkimatta ja moni hälytys hoitamatta. Onpa jopa niinkin, että tilastoja kaunistellaan hälytystehtävien kiireellisyysluokkia vääristelemällä.
Poliisit saattavat olla vastauksissaan osin puolueellisia, mutta siitä huolimatta aihetta vakavaan pohdintaan on. Tiedetäänkö säästöjä vaativassa sisäasiainministeriössä tarkkaan, mikä tilanne kentällä on oikeasti. Missä tulee se säästöjen raja vastaan, että kansalaisten yleinen turvallisuus on aidosti uhattuna.
Joka tapauksessa on tultu tilanteeseen, että uusien poliisiautojen hankinnassa harkitaan jo vakavasti kansalaiskeräyksen mahdollisuutta (Karjalainen, 3.2.). On selvää, että pääsääntöisesti poliisin varustamista ei voi tehdä kolehdilla. Toisaalta keräysmahdollisuutta ei pidä sulkea poiskaan, varsinkin kun keräys on jo ideavaiheessa herättänyt kiinnostusta.
Arvostele artikkeli
(3 ääntä)