EmediateAd

24052012to

Onnea: Tuukka, Touko

Karjalainen

Back Mielipiteet Mielipiteet Pääkirjoitus Nyt paalutetaan myös nuorten elämää
Julkaistu: 08.02.2012 11:07

Nyt paalutetaan myös nuorten elämää

Karjalainen

Tänään on se päivä, jonka piti olla jo ennen joulua. Tänään esitellään kuntauudistuksen pohjapaperi, johon odotetaan jopa liittyvän kartta uudesta kunta-Suomesta. Julkistaminen siirrettiin yli presidentinvaalien, mutta nyt se on kiire tehdä, koska kuntavaalit alkavat puskea päälle.
Niin kunnissa kuin kuntauudistuksessakin on edessä vaikeat vuodet. Kuntien talousvaikeuksien ennustetaan yhä vain pahenevan, mutta uudistussuunnitelmat hajoavat hallituksen käsissä.
Kokoomus on nielemässä myrkkyä hallinto- ja kuntaministerinsä Henna Virkkusen tarjoilemana, kun hallituskumppani SDP:kin ottaa välimatkaa jo ennen kuin asiassa on päästy oikein alkuunkaan. Oppositio kärkkyy vaaliasetta ja onkin saamassa käsiinsä oikean kultakimpaleen.
Keskusta on jo luvannut välikysymystä, mutta pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puolestaan toivoo oppositiota mukaan ”kantamaan vastuuta”.
Hallitus- ja oppositiopuolueilla on nyt selkeää epäselvyyttä siitä, ketä kuullaan ja ketä ei kuulla ja kuka saa ja ei saa kantaa vastuuta.
Kuntauudistus, joka ei voi olla koskematta sekä kuntien rajoja että toimintoja, on yksinkertaisesti pakko tehdä. Viikko sitten julkistettu raportti kuntien taloustilanteesta lupaa tuskien taivalta erityisesti väestön vanhenemisen ja huoltosuhteen vääristymisen seurauksena.
Erityisen suuria vaikeuksia luvataan niille kunnille, jotka ovat jo nyt virtaviivaistaneet toimintansa; niillä ei ole enää, mistä supistaa.
Vaikka kuntauudistuksen yhteydessä puhutaan usein vanhuksista ja heidän hoidostaan, kuntien tilanne on mitä suurimmassa määrin myös nuorempien ikäpolvien asia. Suomalaiset, kuntien asukkaat, ovat entistä epätasa-arvoisempia niin palveluiden laadulla ja määrällä kuin verorasituksellakin mitattuna.
Onko kouluterveydenhoito kunnossa? Voiko viitosluokalla aloittaa toisen vieraan kielen? Millaisessa kunnossa on koulu, pääseekö kipeänä terveyskeskukseen? Onko kätevimmän matkan takana oleva koulu väärällä vai oikealla puolella kunnan rajaa?
Niin tavalliset suomalaiset kuin poliitikotkin joutuvat väistämättä lähikuukausina arvottamaan kuntalaisten perusoikeuksia.
Onko tärkeämpi oikeus saada asua pienkunnassa vai saada hyvät peruspalvelut, kohtuuhinnalla? Kuinka iso kunta hoidetaan niin, että siellä on hyvä elää?

Arvostele artikkeli
(0 ääntä)