Ampumahiihdon maailmancup-viikonlopun ohjelma Kontiolahdella muuttui, kun kireä pakkanen pakotti siirtämään "päälajit" kylmältä perjantailta.
Perjantaina kisataan sekaviesti, joka oli alun perin ohjelmassa sunnuntaina. Sekä lauantaiksi että sunnuntaiksi pakkasen odotetaan laskevan, joten sprintit kilpaillaan lauantaina ja takaa-ajot sunnuntaina. Niiden ajankohdat siis myöhentyivät yhdellä päivällä.
Suomen ykköstähti Kaisa Mäkäräinen on nimetty joukkueeseen perjantain sekaviestiin. Mäkäräinen avaa viestin, ja toisen osuuden hiihtää Mari Laukkanen. Miesten osuudet hiihtävät Ahti Toivanen ja Jarkko Kauppinen.
Urheilijat harjoittelivat torstaina kireässä pakkasessa paksusti puettuina ja kasvot teipattuina. Helpotusta pakkasoloihin ei ole luvassa perjantainakaan. Ennusteen mukaan Kontiolahdella on aamulla kuuden aikaan 29 astetta pakkasta. Sään pitäisi ennusteen mukaan lauhtua puoleenpäivään mennessä, mutta vain juuri ja juuri alle 20 asteen. Jury päättää kello 12, hiihdetäänkö sekaviesti.






