Kiteellä odotetaan kärsimättöminä päätöstä Ekokemin ekovoimalaitoksen sijoittamisesta. Usealla yrityksellä on pitkälle valmisteltuja suunnitelmia, jotka ovat kytköksissä Ekokemiin, ja jotka vaatisivat kymmenien miljoonien investoinnit.
– Jos yksi näistä toteutuisi, se merkitsisi 50 miljoonan euron investointia, kertoo projektipäällikkö Antti Suhonen.
Ketin johtaja Risto Hiltunen arvostelee voimakkaasti maakunnan kansanedustajia siitä, että ne eivät ole ottaneet kantaa Kiteen puolesta, vaikka kyseessä on maakunnan etu.
–·Huhutaan, että Kiteen vaihtoehto olisi kalliimpi kuin Varkauden, mutta laskelmia ei ole tuotu esiin, Hiltunen sanoo.
Suhonen ei usko, että Varkauden kunnallisen vaihtoehdon mahdollinen edullisuus voisi perustua muuhun kuin asiakkailta perittävien maksujen korotuksiin.
Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.











