EmediateAd

24052012to

Onnea: Tuukka, Touko

Karjalainen

Back Viihde ja kulttuuri Alueet Arkistojen aarteita Sahan palosta seurasi Suomen suurin urakka - kuvagalleria
Julkaistu: 18.01.2012 13:56  |  Päivitetty: 20.01.2012 14:11

Sahan palosta seurasi Suomen suurin urakka - kuvagalleria

Karjalainen
Penttilän saha paloi nuorten huolimattoman tulenkäsittelyn seurauksena. Kuvaaja: Sakari Lindell

Penttilän sahan palamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 16 vuotta. Historiallisesti arvokas saharakennus paloi 18. elokuuta vuonna 1996. Tulipalo lopetti kertaheitolla alueen vuosia kestäneet suojelusuunnitelmat.
Penttilän saha toimi Joensuussa Pielisjoen rannalla yli sata vuotta vuoteen 1988 saakka.

Kolme vuotta kestänyt saha-alueen puhdistustyö Joensuussa on saatu päätökseen. Yli sata vuotta toimineen Penttilän sahan alueelta kaivettiin ja vietiin pois pilaantunutta maata lähes puoli miljoonaa kuutiometriä.
Maata puhdistettiin noin 50 hehtaarin alueella.

Suomen suurin yksittäinen pilaantuneen maaperän puhdistystyö maksoi noin 15 miljoonaa euroa. Kustannusarvio alitettiin kuudella miljoonalla eurolla. Merkittävän kustannussäästön syntymiseen vaikutti töiden huolellinen ennakkosuunnittelu, kilpailutuksen onnistuminen ja töiden ajoittuminen suotuisaan suhdanneajankohtaan.

Suurin osa pilaantuneista maista siirrettiin kuorma-autoilla Kontiosuon yhdyskuntajätteen kaatopaikalle tai kapseloitiin Penttilän vanhaan teollisuuskaatopaikkaan.
Pahiten pilaantuneet maat ja tukkialtaasta ruopattu sedimentti kuljetettiin Outokumpuun, Varkauteen ja Kuopioon erikoiskaatopaikoille.

Kesällä 2012 alueelle tehdään kaivetun maapohjan muotoilu ja loppusiivous sekä viedään pois viimeiset kuivumassa olevat sedimentit.
Talven aikana puretaan vanhan puulaiturin rakenteet Pielisjoen varrelta tulevan rantarakentamisen edestä. Kunnallistekniikkaa, eli teitä ja vesihuoltoverkostoa, rakennetaan läpi talven.
Alueen ruutukaavaan yhdistävä kevyenliikenteen silta on valmis vuonna 2013.

Asuntorakentamisen alueelle odotetaan käynnistyvän talven aikana. Edessä on mittava, yli 20 vuotta kestävä projekti, jonka seurauksena Joensuun keskeinen kaupunkikuva tulee muuttumaan oleellisesti. Penttilänrantaan rakentuu noin 3 000 asukkaan uusi kaupunginosa.

Arvostele artikkeli
(6 ääntä)