Howard Lindsay ja Russel Crouse: The Sound of Music
Ensi-ilta Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 24.9.2011

The Sound of Music on hyvä esimerkki sisällöllisesti ristiriitaisesta musikaalista. On auvo, jonka takana leijuu suuri paha. Kun toisen maailmansodan jälkeinen länsimainen voittajien populaarikulttuuri tarvitsi pahaa, se hirttäytyi natsiköyteen. Viime syksynä Joensuun kaupunginteatterissa esitettiin samaa teemaa sivuava Cabaret, ja tänä syksynä hakaristilippu liehuu The Sound of Musicissa.

Sinänsä teeman ylläpitämisessä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Kun katsoo viime aikojen suomalaisen henkisen ilmapiirin kahtiajakoa, on vain hyvä, että asioista puhutaan.

Mutta mistä ristiriita musikaaleihin sitten tulee? The Sound of Music on syntyaikansa lapsi, ja natsiteema on päälle liimattu. Toisekseen: Richard Rodgersin iloiset, loistavat, kaihoisat ja unohtumattomat sävellykset ovat The Sound of Musicissa yleisen musikaalimusiikkimuistin ydintä, mutta yhtä asiaa niistä ei löydy. Uhkaa.

Joku voi olla sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta kun hakaristilipun alla lauletaan suu hömmässä Do-Re-Mitä, ei se kovin uskottavaa ole.

Jos teemaa halutaan käsitellä jatkossakin, näkisin kernaasti kaupunginteatterissa esimerkiksi nykyaikaan sijoittuvan pakolaismusikaalin. Musiikki olisi rankempaa, ja natsit olisivat vaihtuneet naapureihin ja suomalaisen lainsäädännön jääräpäisyyteen. Todellisuuteen pohjautuvia esimerkkejä viime vuosilta riittää.

Klassikkobiisejä

Toisaalta itselleni sisäisesti ristiriitaisesti myönnän, että jokaisen sukupolven pitäisi kerran elämässään kokea The Sound of Music, jo pelkästään musiikin takia. Musikaalin biisit ovat niin klassikkoja, että kyllä ne on joskus kuultava myös teatterissa.

Siksi musikaali pyörii taas Joensuussa neljännesvuosisadan tauon jälkeen.

Mikko Rasilan ohjaama ja koreografioima The Sound of Music on musiikin lisäksi visuaalisuuden juhlaa. Puvut ovat näyttäviä, valaistus toimii, ja vaikka näyttämö onkin lavastettu tiukaksi, näyttämön syvyyden kaksiosaisuus lisää mahdollisuuksia, kun myös takaosassa tapahtuu suuren osan musikaalista. Yksityiskohtia riittää.

Hyvä esimerkki tilan hahmottamisesta ja jännityksen luomisesta olivat hääkohtausta edeltävät takakuvat varjoineen. Myös siirtymät kohtauksesta toiseen ovat tehokkaita.

Rasilan ohjaa pitkälti koreografina – sijoittelut toimivat – mutta henkilöohjaus on heikommassa kantimessa. Kun musiikki loppuu, lässähtää myös tunnelma, ja toiminta jämähtää usein pikkuisen paikalleen.

Paikoin Rasila rakastaa omia koreografioitaan liikaakin. Kertaaminen ei välttämättä kohota tunnelmaa.

Marian roolissa vieraileva Jonna Imeläinen on näyttämöllä läsnä: laulajana erehtymätön, näyttelijänä parhaimmillaan lupauksia antava. Imeläisen ja kapteeni von Trappia näyttelevän Petteri Rantatalon yhteinen kemia toimii keskeisissä kohtauksissa maistuvasti. Pöljästi kirjoitettua ensirakastajan roolia Rantatalo yrittää elävöittää pienillä ilmeillä ja huumorilla.

Abbedissan roolissa Anu Pulkkisen ääni horjahti muutaman kerran, mutta osansa saattoi olla myös sillä, että hänen mikrofonissaan oli ongelmia. Äänentoisto kuulosti muutenkin osittain keinotekoiselta puheen ja laulun vuorotellessa luomun ja kaiuttimien välillä.

Suvi-Maaria Virta oli oivallinen ja eläytynyt Elsa-vampin roolissaan, ja Arto Heikkilä suorastaan heittäytyi Max Detweileriksi: laulun voi myös lausua, kun sen reippaasti tekee.

Esko Kauppisen johtama orkesteri hoiti vaativan roolinsa makoisilla sovituksilla vivahteikkaasti.

Mukaan on rekrytoitu joukko paikallisia ammattilaisia ja puoliammattilaisia laulajia, jotka selviytyvät moniäänisestä laulusta kiitettävästi. Sama koskee myös Jonna Imeläisen harjoittamia lapsinäyttelijöitä, joiden luonnollisuutta ja laulukykyjä ei voi olla ihailematta.

Suomennos Esko Elstelä, musiikki Richard Rogers, ohjaus ja koreografia Mikko Rasila, vierailija, kapellimestari Esko Kauppinen, vierailija, korrepetiittori Samuli Moilanen, vierailija, lapsikuoron harjoittaminen Jonna Imeläinen, vierailija, lavastussuunnittelu Risto Karhula, vierailija, pukusuunnittelu Katri Tuukkanen. Rooleissa Jonna Imeläinen, vierailija, Petteri Rantatalo, Seppo Timonen, Riitta Piironen, Mirka Mylläri, Mikkomarkus Ahtiainen, Suvi-Maaria Virta, Arto Heikkilä, Lassi Uimonen, Tapio Saarinen, Anu Pulkkinen, vierailija. Eveliina Pietarinen, Petra Piiroinen, Jenni Röppänen, Maija Yrjölä, Laura Kaljunen, Mari Kärkkäinen ja Linnea Breiling. Lapsiavustajina Joonas Myller, Emilia Tukiainen, Mikko Simonen, Helmi Vanhanen, Anni Tolvanen ja Vaula Luomi. Orkesterissa Pekka Mustaniemi huilu ja piccolo, Marjo Vattulainen klarinetti ja bassoklarinetti, Mika Hirvonen trumpetti ja flyygelitorvi, Kari Tiussa pasuuna, Matti Koponen lyömäsoittimet, Aki Hietala harmonikka ja keys, Ulla Karvinen alttoviulu ja Esko Kauppinen kontrabasso ja orkesterin johto.