Kulttuuri | | Päivitetty

Ihmisenä olemisen vaikeutta

Juha Mennan näyttelyn teokset ihmishahmoista ovat avoimia monenlaisille tulkinnoille.


Olli Sorjonen

Näyttelyt

Juha Menna

Erilaiset

Taidekeskus Ahjon Sysi-sali 31. toukokuuta saakka.

Taidekeskus Ahjon Sysi-salissa on esillä Juha Mennan ihmisyyttä ruotivia veistoksia. Materiaaleinaan hän käyttää pronssia ja puuta.

Näyttelyn kaikissa teoksissa aiheena on ihmishahmo. Menna ei veistä esiin kovinkaan positiivista kuvaa ihmisyydestä. Lähes kaikki veistokset kertovat ihmisenä olemisen synkistä ulottuvuuksista: väkivallasta, arvottomuudesta, syrjinnästä ja välinpitämättömyydestä.

Poikkeuksen tekee oikeastaan vain veistos Ääretön ystävyys, joka sekin kuitenkin vertautuu aggressiivisesti vastapäiseen Vihamiehet-teokseen.

Vaikka teosten aiheet ovat pääosin synkkiä ja raadollisia, on jossain teoksissa myös leikkimielisyyttä.

Tästä esimerkkinä ovat hyönteisen ja ihmisen välinen tuijotuskilpailu teoksessa Tärkeä ja tärkeämpi ja työkalupakissa nukkuvat ihmiset veistoksessa Työttömät. Kevyt huumori on tarpeellinen lisä muuten hieman yksisilmäisen julistavassa näyttelyssä.

Näyttelyn veistosten koko vaihtelee pienestä todella suureen. Näyttelyn suurimmat teokset ovat kookkaista poppeleista veistetyt Sivustakatsoja sekä Kaksinaamainen. Näiden teosten arkaaisen pelkistetty muotokieli toimii hyvin suuren koon ja selkeän idean kanssa.

Teoskoon pienentyessä ja materiaalin vaihtuessa puusta pronssiin Mennan veistoksiin tulee lisää yksityiskohtia ja nyansseja.

Näyttelyn vaikuttavin teos onkin pidättyneen ilmeikkäästi ja oivaltavasti parisuhdeväkivaltaa käsittelevä teos Iho muistaa, joka on muotokieleltään Mennan realistisinta antia.

Näyttelyn heikon lenkki on teossarja Säilötyt. Siinä hartsilla täytettyihin lasipurkkeihin on upotettu pronssifiguureja. Lopputulos on sekava ja ahdas. Purkkien sisällä olevista veistoksista ei saa yksinkertaisesti selvää. Ainoastaan sarjan viimeinen teos, Valaistunut, on riittävän selkeä ja ilmava.

Kokonaisuutena näyttely on vahva ja vaikuttava. Menna hallitsee sekä suurikokoiset puuveistokset että pienemmät pronssityöt. Näyttelyn ripustus on myös onnistunut, ja teokset saavat lisäarvoa niiden välille syntyvistä jännitteistä.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Juttuhaku

Voit hakea arvioita ja juttuja sanahaulla, esim. levyt, elokuvat, rock.

Tuoreimmat: Kulttuuri