play

Eduskunnan hallintojohtaja IS:lle: Vornanen ei tuonut asetta säilytykseen torstaina

Kansanedustaja Timo Vornanen on ollut osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa perjantain vastaisena yönä. Hänet on mediatietojen mukaan pidätetty.

Kansanedustaja Timo Vornanen on ollut osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa perjantain vastaisena yönä. Hänet on mediatietojen mukaan pidätetty.

STT

Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen ei ole tuonut asetta säilytykseen eduskunnan turvallisuusosastolle torstaina. Asiaa Ilta-Sanomille kommentoineen Rauhion mukaan kanslian turvallisuusosastolta ei ole tullut tietoa, että Vornanen olisi tuonut asetta säilytykseen.

Eduskunnan kansliatoimikunta antoi Rauhion mukaan helmikuussa määräyksen aselaissa tarkoitettujen aseiden väliaikaisesta säilyttämisestä eduskunnan turvallisuusosaston osoittamassa tilassa.

– Minä esittelin sen kansliatoimikunnalle. Taustalla oli se, että turvallisuusosastolla mietittiin, että asia pitäisi jotenkin päivittää. Sitä ennen oli ollut niin, että eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja tai sihteeri oli sellainen henkilö, jolla oli avain lukolliseen kaappiin, jossa aseita säilytettiin, Rauhio sanoo IS:lle.

Rauhion mukaan aseita ei ole koskaan kuljeteltu "pitkin taloa".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Aiemmin asiasta ei ollut mitään hallinnollista määräystä, mutta pääsääntöisesti käytettiin tervettä järkeä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi