Millaisen keittiöremontin saa 800 eurolla? – Katso joensuulaisen Marika Nordströmin käytetyistä tarvikkeista remontoitu keittiö
Juttu on julkaistu Karjalaisessa 28.12.2023
– En halunnut maksaa 10 000 euroa keittiöremontista, kun ei se nosta näin vanhan asunnon arvoa niin paljoa.
Näin toteaa Joensuun Reijolassa asuva Marika Nordström, 34, juuri remontoidussa keittiössään seisoessaan. Koko keittiö on remontoitu ja näyttää uudelta, mutta todellisuudessa lähes kaikki on hankittu Torista käytettynä. Hintaa koko keittiöremontille tuli 800 euroa.
Nordström muutti perheensä kanssa rivitalokolmioon viisi vuotta sitten. Alusta alkaen hän oli varma, että vuonna 1989 rakennetun asunnon keittiö tullaan remontoimaan.
Ennen keittiötä asunnossa remontoitiin monia muita kohtia: lattia vaihdettiin, eteinen laatoitettiin, eteisen komeroiden tilalle vaihdettiin peilikaappi, saunaa remontoitiin useaan kertaan, kodinhoitohuoneeseen lisättiin taso ja niin edelleen.
Asukkaat
Marika Nordström, 34, sekä Teemu-puoliso, 33, sekä uusperheen neljä poikaa iältään 13, 11, 10 ja 8, jotka ovat kotona vuoroviikoin ja -viikonlopuin, ja kohta neljäkuukautinen Bruno-koira.
Kodissa 76 neliötä.
Marika Nordström remontoi koko keittiönsä, ja suurin osa tarvikkeista löytyi Tori.fi:stä. Kuva: Minna Raitavuo
Olohuoneen seinällä olevat hyllyt ovat entiset cd-telineet. Kuva: Minna Raitavuo
Senkin päällys näyttää puukannelta mutta on todellisuudessa dc-fixillä eli sisustuskalvolla tuunattu. Kuva: Minna Raitavuo
Sitten koitti keittiön vuoro. Nordström tiesi alusta alkaen etsivänsä kalusteet Tori.fi:stä. Puolen vuoden ajan hän kokosi varastoon keittiön osasia, kunnes kaikki olivat valmiina ja vaihdettiin kerralla.
Esimerkiksi keittiön kaapistot Nordström halusi löytää kerralla eikä niin, että ostaisi yhdestä paikasta ala- ja toisesta yläkaapit.
– Uskoin, että lopulta ne kyllä löytyvät. Kävi uskomaton tuuri, kun nämä kaapistot olivat juuri sopivia. Ja sain nämä ilmaiseksi.
Sopiva tarkoitti sitä, että kaapisto kulki juuri samalla tavalla kuin entisessäkin keittiössä ja oli juuri oikean kokoinen.
Ovissa oli melamiinipinnoite, jonka Nordström irrotti mattoveitsellä. Ovet hän maalasi mieleisensä värisiksi.
Missä se onnistui rivitalokodissa?
– Olohuoneessa, hän myöntää nauraen.
Ihan viimeiset viimeistelyt eli tason ylle tulevat valot vielä puuttuvat. Liesituuletinkin löytyi käytettynä. Kuva: Minna Raitavuo
Vetimet ovat uudet. Kuva: Minna Raitavuo
Keittiö ennen ja jälkeen remontin. Kuva: Marika Nordström, Minna Raitavuo
Keittiön tasot, hana, allas, vetimet ja välitilan laatat on hankittu uutena. Kylmälaitteet taas säilytettiin entisestä.
– Yritin löytää hanaa käytettynä, mutta sitten asennus alkoi jo lähestyä ja oli pakko ostaa uusi.
Keittiön kaikki osaset löytyivät Joensuun seudulta, joten pitkiä peräkärryreissuja ei tullut.
– Hain näitä aina lapsia harrastuksiin kuskatessa ja sieltä odotellessa, hän toteaa.
Nordströmillä oli uudelle keittiölle myös kriteerejä, jotka hän kaikki onnistui säilyttämään.
Keittiössä on nyt esimerkiksi vetolaatikot entisten kaappien sijaan. Lisäksi hän halusi aiempaa korkeammat yläkaapit, jotta säilytystilaa tuli lisää. Hän ei myöskään halunnut siirrellä keittiön toimintoja, jotta pistorasioita tai vesipisteitä ei tarvinnut muuttaa. Keittiöön tuli lisää laskutilaa, kun mikro nostettiin kaappiin ja yksi korkea komero poistettiin.
– Ja uunikaappi piti löytää, kun aiemmin tilalla oli lattialiesi.
Onko mitään, mistä joutui joustamaan?
– Se hanan ostaminen uutena, kun käytettyä ei löytynyt.
Astianpesukone löytyi käytettynä ja on rosterin värinen, kuten uunikin. Nordström muistelee maksaneensa tästä astianpesukoneesta vähemmän, mitä hän sai itse myyntiin laittamastaan. Kuva: Minna Raitavuo
Nordström kertoo pitävänsä ruoanlaitosta ja leipomisesta, ja sitä helpottaa, kun työtilaa on nyt enemmän. Kuva: Minna Raitavuo
Pistorasian voi painaa myös tason pintaan kiinni. Kuva: Minna Raitavuo
Nordströmin mukaan keittiökalusteita on Torissa tarjolla varsin hyvin, mutta ne myös menevät nopeasti.
– Ihmettelen sitä, miksi keittiöliikkeet eivät hyödynnä käytettyjen tavaroiden kauppaa, hän toteaa.
Keittiö ei ole suinkaan ainoa Tori-hankinta tässä taloudessa.
– Pihakalusteet, toppapuku koiralle, kasvihuone, Nordström luettelee muutamia.
Hän vaikuttaakin erikoistuneen nimenomaan Tori.fi-kauppaan, sillä kivijalkakirpputoreja hän ei juuri kierrä, eivätkä Facebook-kirppiksetkään yv-av-kierroksineen innosta.
Kodin sisustus vaihtuu Reijolassa aika usein, sillä muuten Nordström kertoo kyllästyvänsä.
– Teemulta jos kysyy, niin koko ajan on jokin remontti tai projekti kesken, hän nauraa puolisoonsa viitaten.
– Siedän huonosti keskeneräisyyttä, hän myöntää.
Jossakin vaiheessa on tarkoitus remontoida vielä kylpyhuone, mutta sitä ennen kannattaa odottaa taloyhtiön putkiremontti.
Nordström kertoo pitävänsä vaaleasta ja selkeästä tyylistä, mutta toisaalta vastikään maalattu olohuoneen värikkäämpi seinäkin miellyttää silmää. Kuva: Minna Raitavuo
Saunan remontissa vaihdettiin lauteiden ja kiukaan paikkaa ja uusittiin ne. Kiuaskin löytyi Torista. Kuva: Minna Raitavuo
Etsimme uusia koteja ja vapaa-ajan asuntoja esiteltäväksi Karjalaisessa. Ilmoita itsesi tai vinkkaa tuttavastasi tällä lomakkeella.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi