Yksi kuoli säiliörekan ja henkilöauton törmäyksessä Tohmajärvellä
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja täysperävaunurekan törmäyksessä valtatie 6:lla Tohmajärvellä.
Kuutostiellä varhain torstaiaamuna tapahtuneessa onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä. Pelastuslaitos sai tiedon onnettomuudesta puoli viiden aikaan aamulla.
Menehtynyt ihminen oli henkilöauton kuljettaja. Rekassa oli puolestaan kaksi ihmistä, jotka loukkaantuivat poliisin mukaan lievästi.
Ajoneuvot vaurioituivat pahoin. Säiliörekan kyydissä oli lipeää ja ajoneuvo on kaatunut tielle.
Tie oli onnettomuuden vuoksi poikki useamman tunnin ajan, mutta puoli kahdeksan jälkeen liikenne kulki vuorotellen toista kaistaa pitkin viranomaisten ohjaamana.
Torstaina iltapäivällä kello 16 aikaan pelastuslaitos tiedotti tien olevan auki liikenteelle.
Kuva: Heli Sallinen
Kuva: Heli Sallinen
Pelastuslaitos valmisteli aamulla rekan tyhjennystä imuautoihin. Iltapäivän puolella rekka saatiin nostettua.
Onnettomuus tapahtui päivystävän palomestarin Jani Nevalaisen mukaan suhteellisen suoralla tiellä, eikä kyseessä ole risteysalueella tapahtunut kolari.
Onnettomuuspaikka sijaitsee noin viisi kilometriä Onkamosta etelään päin, noin 300 metriä Hasontien risteyksestä etelään.
Alla suurinpiirteinen onnettomuuspaikka.
Uutinen päivittyy.
Päivitetty klo 7.01: Päivitetty uutinen kauttaaltaan.
Päivitetty klo 7.31: Päivitetty uutinen kauttaaltaan.
Päivitetty klo 8.47: Päivitetty uutinen kauttaaltaan.
Päivitetty klo 15.35: Päivitetty uutinen kauttaaltaan.
Päivitetty klo 16.19: Lisätty tieto tien aukaisusta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi