Kinestetiikka auttoi kiteeläisen Marja-Leena Turusen ylös tuolista – "Jo vauvojen kehitystä voi tukea sen avulla"

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 16.12.2023.

Vielä reilu kuukausi sitten kiteeläinen Marja-Leena Turunen, 64, suorastaan pelkäsi tuolista ylös nousemista. Se oli autettunakin vaikeaa ja työlästä, ja osteoporoosin takia kaatumiset olivat aiheuttaneet ennenkin luunmurtumia. Tilanteet olivat kaikkea muuta kuin miellyttäviä.

Sitten kinestetiikkakouluttaja Marjo Vallius-Hyttinen istui Ykköskoti Pihlajaharjussa Turusen viereen ja kysyi, onko tällä suosikkilaulua. Olihan hänellä, ja niin he lauloivat yhteen ääneen:

– Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaihoni pohjaton.

Ja kas, siinä samalla oltiinkin noustu jo kuin huomaamatta ylös. Hoitajat olivat yhtä hämmästyneitä kuin Marja-Leena Turunen itse.

^{Kinestetiikka} sanana tarkoittaa liikkeen aistimista. Se on voimavaralähtöinen toimintamalli, joka perustuu ihmisen luontaisten liikeratojen ja aistitoimintojen ymmärtämiseen. Käytännössä se muuttaa varsin olennaisella tavalla hoivatyön perinteistä tapaa tehdä asioita.

– Perusajatus on, että mahdollistetaan ihmisen pienimpienkin voimavarojen hyödyntäminen liikkumisessa sen sijaan, että käytetään tarpeettomasti voimaa. Samalla kaikki arkinen liike muuttuu kuntouttavaksi ja voimaannuttavaksi, Marjo Vallius-Hyttinen avaa.

Hän kertoo esimerkin elävästä elämästä: häntä pyydettiin erääseen hoitokotiin auttamaan ikäihmistä, jota hoidettiin ja syötettiin vuoteessa. Asiakas oli aliravittu, ja hän oli ollut vuoteessa niin pitkään, ettei hänellä ollut tasapainoa juuri ollenkaan. Hän vastusteli hoitotoimenpiteitä.

– Vuoteessa tietoisuus kehosta heikkenee ja ympäristön hahmottaminen on vaikeaa. Kinestetiikan avulla arki alkoi sujua. Kolmen viikon päästä hän pystyi jo istumaan sängyn reunalla ja siitä kahden kuukauden kuluttua syömään itse. Ruoka maistui taas, ja aliravitsemustilasta päästiin pois.

^{Marja-Leena Turusen} seisomaan nouseminen sujuu nyt jo rutiinilla: Pihlajaharjun tiimivastaava Mari Karhinen auttaa Turuselle jalkaan liukuestekengät ja hieroo kevyesti sääriä: kosketus lisää kehotietoisuutta, ja seisominen on paljon helpompaa, kun huomaa, missä jalat ovat ja miltä ne tuntuvat juuri nyt.

Aikaisemmin ylösnousun apuna käytetty kävelypöytä sai siirtyä nurkkaan, kun oivallettiin, että apuväline olikin tuossa tilanteessa este liikkumiselle: eihän istumasta ylös nousemisessa auta lainkaan se, että pitää kiinni jostakin ylhäältä. Kokeile vaikka itse.

– Sitten otan tukevan otteen Marja-Leenan kyynärvarsista. En siis ranteista tai varsinkaan kainaloista: sitä tehdään hoitoalalla todella paljon, mutta se oikeasti estää liikettä. Kinestetiikassa huomioidaan kehon luonnolliset liikeradat, Karhinen kertoo.

Yksi, kaksi, kolmannella ylös! Kävelypöytä otetaan tueksi vasta seisaalla, sitten kävellään muutama askel ja istutaan sängylle. Näin pitkään Marja-Leena Turunen ei olekaan aiemmin seissyt.

– Paras joululahja itselleni, hän toteaa hymyillen.

^{Mari Karhinen} on työskennellyt hoitoalalla pian seitsemäntoista vuotta. Ennen reilu kuukausi sitten Pihlajaharjussa järjestettyä koulutusta hän oli kyllä kuullut kinestetiikasta, mutta siihen se jäikin.

– Koulutuksessa sanoinkin Marjolle, että tunnen itseni tyhmäksi, kun en aikaisemmin ollut osannut ajatella tällä tavalla. Kinestetiikka tuntuu aivan itsestään selvältä, kun oppii ajattelemaan asioita sen kautta, Karhinen sanoo.

Pihlajaharjun asiakkaat ovat mielenterveyskuntoutujia, moni heistä ikääntyviä. Mari Karhinen liikuttuu puhuessaan siitä, kuinka kinestetiikan keinoin tapahtuva liike tuottaa asiakkaille varmuutta ja itseluottamusta.

– Asiakas saa kokea, että hän pystyy tekemään asioita ja hänellä on mahdollisuus mennä eteenpäin. Tuli minullakin tippa linssiin, kun kaksi viikkoa koulutuksen jälkeen menin erään asiakkaan huoneeseen auttamaan häntä sänkyyn ja hän olikin siirtynyt sinne jo itse, Karhinen kertoo.

^{Sen lisäksi,} että kinestetiikan keinoin on mahdollista parantaa autettavien elämänlaatua, se keventää myös auttajien työtä. Siitä voivat hyötyä niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, omaishoitajat kuin vaikkapa liikuntarajoitteisia tai muuten avustettavia asiakkaita kuljettavat taksikuskitkin.

– Eniten kinestetiikkaa on tähän asti hyödynnetty ikäihmisten ja kehitysvammaisten parissa työskennellessä, mutta sitä voi käyttää paljon laajemminkin. Jo vauvojen kehitystä voi tukea kinestetiikan avulla, Marjo Vallius-Hyttinen sanoo.

Kinestetiikan opeista voi olla hyötyä myös kenelle tahansa arjessa apua kaipaavan ihmisen läheiselle. Esimerkiksi oman ikääntyvän vanhemman tai isovanhemman luona käydessä tulee helposti tehtyä tämän puolesta asioita, joita olisi mahdollista tehdä myös yhdessä tavalla, joka ylläpitää toimintakykyä.

– Ja yksi sellainen, mikä ihan kaikkien olisi hyvä muistaa, on lattialta nousemisen harjoittelu. Sitä taitoa kun pitää yllä, niin ei välttämättä tulekaan sitten ikääntyessä sellaista kaatumisen pelkoa, joka on hyvin yleistä ja saa ihmisen välttelemään liikkumista, Vallius-Hyttinen sanoo.

Kinestetiikka on kehitetty 90-luvun alussa, ja Suomeen sen toi Sveitsistä Suomen kinestetiikkayhdistyksen puheenjohtajana toimiva Virpi Hantikainen vuonna 1997. Yhdistyksellä on kouluttajia eri puolilla maata, ja koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 3 000 ammattilaista.

– Pohjois-Karjalan alueella kinestetiikkaa on koulutettu suhteessa vähemmän, täällä ei olla vielä ihan herätty tähän asiaan. Mutta kiinnostus kasvaa koko ajan, ja esimerkiksi Riveria on ottanut kinestetiikan mukaan opetukseen, Vallius-Hyttinen kertoo.