Nyt voidaan antaa osittainen synninpäästö

Suomalaisen jääkiekkoilun "napa ja aivot", sir Kalervo Kummola, ei ole enää ainoa ihminen maailmassa, joka sekoilee arvokisojen lippupolitiikassa.

Jos riitti rutinaa jääkiekon MM-kisojen tikettien hintapolitiikan mielekkyydestä, niin sama on laulu Lontoossakin. Täällä joutuu maksamaan 190 euroa siitä, että seuraa kolme tuntia naisten telinevoimistelun neliottelun karsintaa,

Okei. North Greenwich Arena on hulppea nähtävyys ja naiset telineillä ovat säihkyviä sekä notkeita.

Mutta 190 euroa per lippu.

Ei tolkkua.

Lontoossa on noussut myrsky myös siitä, että katsomoissa on runsaasti tyhjiä paikkoja, vaikka tapahtumien piti olla lähes kauttaaltaan loppuunmyytyjä.

Asiasta on käynnistetty peribrittiläinen tutkimus. Miten tilanne voi olla tämä?

Vastausten antaminen ei ole järin vaikeaa. Moderneissa arvokisoissa sun muissa kulttuuririennoissa lippuja jaetaan niin sanotulla bisnes is best -periaatteella. Lontoossa tikettejä valuu vakavaraiselle "olympiaperheelle", suurille yrityksille ja niiden asiakkaille.

Muuten hyvä, mutta iso osa tästä porukasta ei sen suuremmin perusta urheilusta. Jos kisapaikalle saapumiseen ei sisälly liiketoiminnan edistämisen mahdollisuutta, koko tilaisuus unohtuu.
Ja osa istuimista jää vaille käyttäjää.

Ja varsinaiset urheilun ystävät nuolevat näppejään.

Sinänsä Lontoossa sujuu hyvin.

Isäntä-Britannian mitalijahti ei tosin ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Kaksi päivää on urheiltu ja saldona on yksi hopea sekä yksi pronssi.

Suomi etenee kokosuhteessa suurin piirtein samaa tahtia. Saaliina on toistaiseksi yksi pistesija (Kai Jahnsson kahdeksas pistooliammunnassa). Sille hiphei.

Ainakin yksi merkillisyys Lontoon metropolissa on.

Eilen join pahvikupista teen olympiapuistossa sijaitsevalla uintistadionilla. En löytänyt roskakoria, johon olisin voinut viskata tyhjän.

Bussilla pressikeskuksen edustalle, ei roskakoreja. Junalla Lontoon keskustaan, ei roskakoreja.
Viimein, noin tunnin päästä teen juonnista, törmäsin hotellin nurkalla King`s Cross Roadilla ihmeeseen. Kadun varrella oli yksi (1) musta roskakori.

Hämmästyttävintä koko asiassa on se, että Lontoon kadut eivät muistuta kaatopaikkoja. Olen täällä vielä kaksi viikkoa. Sinä aikana lupaan päästä selville lontoolaisesta dyykkariperinteestä.

Ilkka Kulmala