Lontoolaiset ovat fellow-porukka, siis tarvittaessa tosi kavereita.
Illalla joukko suomalaisia urheilutoimittajia kokoontui purkamaan työpäivänsä antia North Humberland Arms -nimiseen työläispubiin. Asiakassuhde oli ilmeisesti molemmin puolin sen verran kohdallaan, että pubin pitäjät päättivät ennen valomerkkiä tarjota koko Suomi-pöydälle ilmaiset pintit olutta
Ravintolan tarjoama ilmainen kierros! Ei ole tullut törmättyä vastaavaan tilanteeseen Suomessa. Eikä ollut kukaan muukaan seurueesta.
Se olut juotiin juhlallinen ilme kasvoilla.

 North Humberland Armsia vastapäätä on baptisti-kirkko. Kirkon uumenista löytyy kahvila.
Sukelsin aamulla ovesta sisään ja tilasin kupin teetä. Earl grey oli hyvää, tunnelma raikkaan hauska ja asiakas tyytyväinen.
Harpoin tiskille maksamaan laskuani.
"No, no payment. Please, it´s just free for You."
Siis, hetkinen, teekin oli ilmainen. Löin pari ropoa lahjoituslaatikkoon, hipsin pois ja ajattelin, että ei hassumpaa porukkaa näillä kulmilla.

 Kun kisat ovat tässä vaiheessa, tulee yleensä erikoinen fiilis.
Tässäkö tämä nyt oli? Lontoon olympialaisia on odotettu neljä vuotta, sitten ne vain ottavat ja karkaavat käsistä.
Anti on niin monipuolinen, että kokonaiskuva on edelleen möykkymäinen. Palasten pilkkominen ja sulattelu vaativat muutaman hiljaisen hetken kotimaassa.
Komeat kisat, mutta ikävä tuskin tulee. Lontoosta, jonka kaduilla ihmisvirta on ehtymätön, ja jossa autoilijat autoineen hyökkäävät viattomien jalankulkijoiden kimppuun ihan mistä sattuu loebmaisesti kiihdyttäen, on hyvä palata Suomeen ja metsään ja paikkaan, jossa voi kuulla omat ajatuksensakin.

 Vielä on tämä lauantain huuma.
Vaikka perjantai kuivatti jonkin verran odotuksia, on toiseksi viimeisenä kisapäivänä panoksena Suomen urheilumaine.
Kävelijät, match race -venekunta - ja tietysti keihäsmiehet.
Parilla mitalilla voi aina kuitata 40 pettymystä.

Ilkka Kulmala