Back

Arhinmäki provosoi turhaan ja tahallaan

Pasi Koivumaa
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on saanut maamme kulttuuripiirit pillastumaan, sillä hän näyttää tietoisesti ylenkatsovan korkeakulttuuria.

Noin vuosi sitten Arhinmäkeä ei näkynyt Helsingin musiikkitalon avajaisissa; syyksi hän kertoi unohduksen, mutta hän muisti kyllä samaan aikaan Liettuassa pelattavan Suomen ja Kroatian välisen koripallo-ottelun ja oli sitä seuraamassa. Viime kuussa Arhinmäki ei ennättänyt Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisgaalaan, koska hän oli samaan aikaan Helsingissä järjestetyssä Made in Kallio -tapahtumassa.

Tästäkös oopperalaulajat Jaakko Ryhänen ja Matti Salminen antoivat palaa. Ryhänen ja Salminen totesivat, ettei tässä kysytä Arhinmäen mielipidettä, vaan Savonlinnan 100-vuotisjuhlat kuuluvat ministerin pakollisiin virkavelvollisuuksiin.

Arhinmäki kävi saamansa löylytyksen jälkeen oopperajuhlilla, ja on hän tutustunut jo Musiikkitaloonkin, mutta kulttuuriväen viha ei tunnu laantuvan. Ei ole mukava Arhinmäen matkustaa tällä viikolla Lontooseen katsomaan olympialaisia, kun kotisauna palaa.

Suomen tunnetuimpiin kapellimestareihin ja säveltäjiin kuuluva Esa-Pekka Salonen antoi Arhinmäelle huutia Yleisradion uutisten (31.7.) laajassa haastattelussa. Salosen mielestä Arhinmäen ”selkeissä eleissä korkeakulttuuria vastaan näkyy tietämättömyyttä siitä, mikä suomalaisen työväenliikkeen historia on”.

”Suomalaisen työväenliikkeen yksi suuri aksiooma, perusoletus, oli se, että työläisille pitää saada oikeus samaan korkeakulttuuriin kuin mitä yläluokilla oli. Hyvänä esimerkkinä tästä on räätäli Halme Pohjantähdestä”, Salonen opasti kulttuuriministeriä viitaten Väinö Linnan Pohjantähden alla -trilogian itseoppineeseen ja sivistyneeseen hahmoon.

Salosen mielestä Suomessa on nyt sekä oikealla että vasemmalla korkeakulttuurinvastaisia ryhmiä, jotka haluavat retoriikan tasolla leimata korkeakulttuurin elitistiseksi toiminnaksi. ”Se on sääli. Se on pelottavaa ja murheellista”, Salonen totesi.

Onko Arhinmäki tarkoituksella ärsyttänyt kulttuuripiirejä ja pitäisikö hänen nöyrtyä?

On ja pitäisi.

Ei ole oleellista, pönöttääkö Arhinmäki jossakin juhlatilaisuudessa vai ei. Arhinmäki on kuitenkin tietoisesti uhitellut menemällä tärkeiden merkkitapahtumien aikana johonkin toiseen tapahtumaan. Hänen on täytynyt ymmärtää, että sellainen viestittää siitä, että kulttuuriministeri pitää korkeakulttuuria yläluokkaisena elitisminä.

Tällainen populistinen provosointi ei sovi ministerille. Korkeakulttuuri ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää eliitin yksinoikeutta. Rockmusiikkikin ammentaa paljon klassisesta musiikista.

Arhinmäen kannattaisi panna ”levylautaselleen” Händelin Largo oopperasta Xerxes ja vääntää nupit kaakkoon. Jos se saa paatuneen hevidiggarin hartaan kiitolliseksi, voi se tehdä ihmeitä hiphopparillekin.

Arvostele tätä artikkelia
(7 ääntä)