Sunnuntai, 30.4.2017 
Miia, Mira, Mirva, Mirka
Kolumni

Pienen taivaan rippipappi

  • Suonna Kononen

Hectorin viimeisin areenakiertue ei saapunut Joensuuhun. Kuuntelin ja katselin laulajaa marraskuussa Kuopio-hallissa ja elin yleisön mukana tunnelmasta toiseen.

Hector sanoitti taas lennosta kollektiivisia tunnelmia, toiveita löytää uudelleen nuoruuden kiihko (Olen nielaissut kuun), haaveita pystyä olemaan hetki ilman eletyn elämän painolastia (Yhtenä iltana).

Lumi teki enkelin eteiseen oli laulu siitä maaltapako-Suomesta, jonka pahvitettujen ikkunoiden takaa me olemme kotoisin. Linnut, linnut sai miettimään, kuinka jotkut osaavat käyttää taiteellisesti hyödykseen nekin kuun vaiheet, jolloin sielu ottaa pohjakosketusta.

Hallelujassa halliin virittyi kollektiivinen rukous, joka sai uuden merkityksen seuraavan päivän uutisesta: Leonard Cohen, Hectorinkin suuri esikuva ilmoitettiin kuolleeksi.

Sielunmessuahan Kuopiossa todistettiin, laulajaa telepatialla ja nostalgialla operoivana rippipappina.

Hector, pitkän uran myös toimittaja Heikki Harmana tehnyt, täyttää tänään 70 vuotta.

Kahdeksaatoista käyvänä folk-nuorukaisena 60-luvulla alkanut ura on mittava, ja lähes jokaisella suomalaisella Hectorin lauluihin on jokin kosketus. Nuoremmillakin – siitä laulaja piti huolen viime vuoden kaupallisesti fiksulla siirrollaan antautua vihdoinkin Vain elämää -televisio-ohjelmaan ja saada räpinkuuntelijatkin ottamaan tuntumaa lumeen, joka teki Hectorin eteiseen.

Itse olen seuraajissa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen mukaan hypänneitä. Näin hänet yhtyeineen festivaalilla Lappeenrannassa vuoden 1981 Eurooppa-levyn ohjelmiston tiimoilta. Levy on ensimmäinen kolmesta koskaan ostamastani lp:stä, ja vieläkin pidän sen jylhästä nimilaulusta, jolle parin muodostaa samoihin aikoihin julkaistu Pelle Miljoonan Euroopan valot.

Laulut soivat jakaantuneen maanosan kohtalonhetkeä, kylmän sodan finaalia, murtumaa muurissa. ”Sä olet Eurooppa, sä pelkäät”, arveli Hector, ja Pelle: ”Eurooppa nelosella saattaa loppu tulla vastaan. Euroopan valot, Euroopan varjot, Euroopan kasvot mielessäin.”

Luonteenomaisimmillaan Hector on suomalaisen kaihon laulaja. Hän oli nostalgikko, vanha sielu jo ensimmäisellä albumillaan, vuonna 1972 ilmestyneellä Nostalgialla.

Sen, sitä seuranneen Herra Mirandoksen (1973) ja Hectorock I:n (1974) lauluissa tallentuvat maaseudun heinäpellot ja vanhan Helsingin porttikongit, entisiin marjametsiin nousevat Maxi-marketit, nuorten ”oi missä on polkuni” -hapuilu rakentaa menneisyyden palasista oma kantava tarina.

Kulloisillakin nuorilla on tapana pilkata menneisyydessä eläviä vanhuksia, mutta Hectorin jälkeen jokainen sukupolvi on joutunut nöyrtymään kuningas Nostalgian edessä. Ensimmäinen Isi, mitä oli punk? -muistelukonsertti soitettiin Suomessa jo 90-luvulla.

Tänä vuonna nostalgiseeraa Ultra Bran tahdissa 90- ja 2000-luvuilla varttunut sukupolvi, joka saa lapsuutensa ja nuoruutensa suosikkiorkan kesän festivaaleille.

Hector loi suomenkielisen, merkittävän painon tekstille antavan rockilmaisun Isokynä Lindholmin, Juice Leskisen ja Pekka Strengin kanssa. On hienoa, että Hector ja Dave ovat vielä keskellämme ja kuunneltavissa. Kuunnellaan vaan taivasta, sitähän Hectorin musiikki parhaimmillaan on, vähintäänkin sitä ”pientä taivasta”, jonka Dave toivoi meille riittävän.