Back

Myös journalistilla on väritetyt linssit

Terhi Nevalainen
Objektiivisuus on perinteisesti ollut journalistisen etiikan perusperiaate. Toimittajat eivät kirjoita ketään vastaan eivätkä kenenkään puolesta, vaan niin kuin asia on.

Tästä syystä entisen päätoimittajan ja nykyisen Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen parin vuoden takainen heitto toimittajien puoluekantojen selvittämisestä herätti alalla suurta närkästystä. Etenkin politiikasta kirjoittavan toimittajan kun ei useimmissa viestintävälineissä sovi olla avoimesti minkään puolueen kannattaja. Kaikenlaisia poliittisia kannanottoja vältellään viimeiseen asti, ettei objektiivisuus vaarantuisi.

Tyytyväisimmillään politiikan toimittaja onkin silloin, kun häntä haukutaan samaan aikaan vasemmalta, oikealta, keskeltä ja vielä väleistäkin: työ on silloin oikein tehty, kun tasapuolisesti jokaisessa puolueessa pidetään toimittajaa vastapuolen edustajana.

Kuten Karjalaisessa tänään julkaistu Sunnuntaisuomalaisen selvitys paljastaa, kantoja ja mielipiteitä toimittajilla kuitenkin on. Niiltä ei voi välttyä, se ei olisi inhimillistä.

Oikeastaan voi ajatella, että ammatti suorastaan altistaa mielipiteille: kun työnä on tiedon etsiminen, on ympäröivästä yhteiskunnasta oltava kiinnostunut. Kiinnostus ja tieto synnyttävät väkisinkin käsityksiä siitä, miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla.

Eikä toimittajan työkään ole pelkkää ”objektiivisen totuuden” julkistamista, vaan myös mielipiteiden esittämistä. Pääkirjoitukset ovat lehden mielipiteitä, kolumnit ja kommentit kirjoittajien henkilökohtaisia.

Objektiivisuus olisikin helppoa, jos maailmassa olisi vain yksi totuus. Valitettavasti sellaista ei ole kuin fanaatikoilla ja fundamentalisteilla. Muille maailma on enemmän tai vähemmän täynnä harmaan sävyjä, ei vain valkoista ja mustaa.

Siihen, minkä sävyiseltä harmaa näyttää, vaikuttaa katsojan oma tausta: poliittiset mielipiteet, mutta myös monet muut vaikuttimet, kuten ikä, sukupuoli, koulutustaso, yhteiskuntaluokka, harrastukset, uskonto, kotipaikka ja niin edelleen. Ei ole yhtäkään ihmistä, joka ei katsoisi maailmaa oman taustansa värittämien linssien läpi.

Tieteen ja tutkimuksen maailmassa ei enää eletäkään objektiivisuuden harhassa. Etenkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla tutkija joutuu tarkkaan miettimään omaa paikantuneisuuttaan. Miten oma kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tausta vaikuttaa siihen, miten tutkija lähestyy kohdettaan? Kuinka se on vaikuttanut kohteen valintaan? Miten se saattaa vaikuttaa tutkimustulokseen?

Itsereflektiota kaipaisi enemmän myös journalismiin. Se, että toimittaja pohtii omaa taustaansa ja arvojaan ja niiden vaikutusta työhön, ei vähennä lopputuloksen luotettavuutta.

Päinvastoin: se lisää sitä.

Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)