Back
Julkaistu: 12.05.2012 03:01

Kesäkauden innostava avaus

Karjalainen

Joensuussa vietetään tänään lauantaina monipuolista kesäkauden avauspäivää. Kaupungin keskustassa on erilaisia yleisötapahtumia tavallista enemmän. Siksi on monta hyvää syytä lähteä liikkeelle ja ottaa mukaan myös ystävät ja naapurit.
Helsingin mallin mukaan Joensuussa on lauantaina Siivouspäivä. Kuka tahansa voi myydä kierrätystavaroitaan ilman paikkamaksuja Ilosaaressa ja Taitokorttelissa. Siivouspäivän henkeen kuuluu myös yleinen ympäristön siistiminen. "Poimi roska päivässä" on pieni teko, mutta siitä on sen suurempi hyöty, mitä useampi tekee oman osansa.
Kauppatorilla on Mahdollisuuksien tori. Tapahtuman teemana ovat pakolaiset ja muuttoliike. Musiikki- ja tanssiesitykset, avoimet keskustelutuokiot ja puheenvuorot ovat mitä parasta monikulttuurisuuden edistämistyötä. Samoin se, että tapahtuma yritetään vakiinnuttaa uuden suomalaisuuden juhlaksi.
Toria voisi pitää koko kesän entistä enemmän mahdollisuuksien torina, jossa sallittaisiin erilaiset esitykset ja tapahtumat säällisissä rajoissa ilman turhaa byrokratiaa.
Lisäksi kalamarkkinat vetää viikonloppuna väkeä matkustajasatamaan ja jokirantaan tuhatmäärin, kuten joka kevät ja syksy, mikä kertoo tapahtuman tärkeydestä Joensuun ja lähiseudun asukkaille.