Kulttuuri (19.06.2007)
Rymäkkä ja Folkswagen: Ränttätänttä-klubi Vanha Jokela perjantaina 23.2.2007
Kansanmusiikkifestivaalien ränttätänttäilta osoitti suomalaisen kansamusiikin lopultakin repäisseen itsensä irti kaikenlaisesta konstajylhäilystä ja pönäkkyydestä suoraan ihmisten sydämiin. Olen toki ehtinyt huomata Värttinät ja Angelin tytöt muista kansallisista ja kansainvälisistä etnomusiikin (tai niin kuin kauppiaat sitä keksivät alkaa nimittää: worldmusicin) huipuista puhumattakaan. Tällä edellisellä lausahduksella en missään nimessä tarkoita riistää kunnioitusta Konsta Jylhältä tai yleisemmin miltään perinteisiin pitäytyvältä ilmaisun muodolta. Hienoahan se on aina ollut.
Nyt vaan sykähdytti ja oli ilo nähdä nuori hanuristi aikaisemmin miltei pelkästään popgenremäisissä tunnelmissa ja ihmisten hurraamana stagella. Ja kaiken lisäksi se musiikinlaji, jolla tähän lopputulokseen päästiin pohjasi melko tyylipuhtaasti ”jo kadonneeksi luultuun” suomalaiseen kansamusiikkitraditioon.
Paljon on ehtinyt vettä virrata sen jälkeen kun Kalaniemen Mian kanssa Ikaalisissa harmonikkaleirillä kansanmusiikin syvimmästä olemuksesta keskustelin. Silloin vaati pokkaa ikätovereiden parissa sanoa olevansa hanuristi, tuohon aikaan väännökseksi muuttui helposti: hanurista.
Rymäkkä on viiden miehen pumppu, jossa perinteiseen kansanmusiikkikokoonpanoon on lisätty rummut. Välillä kitarakin vaihtuu perinteisempään maniskaan. Meininki herroilla on hulvaton ja klarinetisti Ossi Perälä tuntuu hallitsevan niin supliikin, laulun kuin klarinetinsoitonkin.
On ilo kuunnella nuorehkojen herrojen vääntävän aivan perinteisiä kansanmusiikkikappaleita esityksellisesti lähinnä rokkenrolltyyliin – ja millaisella attityydillä! Setti luonnollisesti Vanhassa Jokelassa painottui kappaleiltaan rymäkämpään suuntaan balladien jäädessä lähinnä haaveiden tasolle.
Muusikot osoittivat monitaitoisuutensa vaihtelemalla välillä instrumentteja, tällä saralla jopa rumpali osoitti kykynsä.
Karjalaiselle yleisölle veivattiin myös Karjalan poikia -polkka muiden muassa. Komeaa ja riemullista musisointia.
Folkswagen on vuosien mittaan hieman entrannut tyyliään lähinnä rokkenrollin suuntaan. Haitari on kokoonpanosta poistunut ja tilalle on tullut tanakka rumpupohjainen komppi. Tosin edellisestä bändin kuulemisestani taitaa olla jo yli puolenkymmentä vuotta, joten lienee luonnollisesta kehityksestä kyse tässäkin.
Lähinnä yhtyeen nykyinen tyyli tuo elävästi mieleeni kuusikymmenluvun lopun ajat, jolloin puhtaasti akustiseen folkmusiikkiin ympättiin sähkösoittimet. Tuolloinhan ”Mr Tambourine man” ja muut vastaavat saivat aikaan folkrock-käsitteen syntymisen. Ymmärtääkseni Folkswagen ammentaa ansiokkaasti tästä traditiosta muokaten musiikillaan varsin omaperäisen yhdistelmän: suomalais-venaläis-amerikkalais-folk-rock-yhtye.
Venäläisyyttä jo useampia tallenteitakin julkaisseen bändin olemuksessa edustaa lähinnä sanoituksien tarinoiden sisältöpuoli, musiikissa en ainakaan havainnut sikäläisiä vaikutteita. Yhtyeen meininki on vahva ja asiaan paneutuminen ykkösluokkaa. Ainakin perjantai-illan Vanhan Jokelan yleisö tuntui ottaneen bändin omakseen. Ja mikäpä on ottaessa, kun yhteissoitto toimii mainiosti. Erityisesti komppiryhmä ansaitsee kiitosta, soolopuoleen voisi aina kiinnittää enemmänkin huomiota.
Laulu bändissä on vahvaa, kuten tyyliin kuuluukin ja sanoitukset mielenkiintoisia. Hulvatonta meininkiä.
Antti Juvonen