Kulttuuri (19.06.2007)
Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita (Karisto 2006. 269 s.)
Hämeenlinnalaiskirjailija Juha-Pekka Koskinen (s. 1968) on aikaisemmin julkaissut kaksi historiallista romaania: ristiretkien aikaan sijoittuva Ristin ja raudan tie sekä Jeesuksen elämää kuvaava Viisi todistajaa.
Nyt kirjailija on tarttunut kotikaupunkinsa historiaan fiktiivisessä romaanissaan Savurenkaita. Se jatkaa kirjailijan aikaisempaa vauhdikkaan seikkailullista kerrontatapaa.
Tarinan kertojana esiintyy päähenkilön Gustav Bogdanoffin pojanpoika Gabriel, joka saa käsiinsä kellastuneita dokumentteja isoisänsä elämänvaiheista. Vähän kerrassaan hänelle selkiintyy tarkka kuva tuosta hämeenlinnalaisesta tehtaanpatruunasta.
Nuori Gustav saapuu kaupunkiin viime vuosisadan toisella kymmenellä mukanaan matkalaukullinen perintörahoja. Hän ei tuhlaa seteleitään, vaan pistää ne poikimaan perustamalla Hämeenlinnaan tupakkatehtaan.
Mies on kaukonäköinen myös naimakaupoissaan, ja saa myötäjäisinä rappeutuneen kartanon, jonka kunnostaa sen ajan mittapuun mukaan vallan nykyaikaiseksi. Jopa vesiklosettikin rakennetaan varsin vauhdikkaasti, ja sitä käytetään riemukkaan rennosti kuvatuissa romaanin luvuissa.
Gustav-patruuna (patruunoiksi nimitettiin silloisessa yhteiskunnassa rikkaita tehtaanomistajia) palkkaa tehtaaseensa satoja "tupakkaenkeleitä", nuoria naisia käärimään savukkeita ja sikareita. Enkelinsä hän pitää kovassa kurissa jopa sadistisin menetelmin, jotka nykyaikana olisivat saattaneet tekijänsä tiilenpäitä lukemaan.
Gustavin Birgitta-vaimo on varsinainen kotityranni, mutta sellainen kai pitää ollakin pitämässä railakasotteisen miehensä edes jotenkin aisoissa. Pariskunta saa pojan vasta kun on jo lähes luopunut lapsitoiveistaan.
Näin suku jatkuu, ja pojanpoika pääsee kertomaan meidän luettavaksemme sukunsa tarinan.
Kaikesta seikkailullisuudestaan huolimatta on Juha-Pekka Koskisen romaanissa vahva todentuntu ja elämänmaku. Vuosikymmenten saatossa melskaavat suvun vaiheissa niin katastrofaaliset tulipalot kuin kaikenlaiset rahan perään kärkkyvät onnenonkijatkin. Tehdas koneellistuu ja tupakkaenkelit saavat lähteä. Ei käyty edes yhteistoimintaneuvotteluja nykyajan malliin, maantielle vain ilman mitään korvauksia.
Käydään läpi kolmikymmenluvun lama-ajat ja isänmaamme sotavuodet. Gustav katoaa kuvioista, vain muistot ja kellastuneet dokumentit jäävät jäljelle. Mahtava omaisuuskin on haihtunut vähän kerrassaan taivaan tuuliin. Jäljellä on vain kertomus yhdestä Suomen viimeisistä patruunoista, tosin vain fiktiona, mutta täysin uskottavana.
Jännästi kirjailija on ympännyt tarinaansa todella eläneitä hämeenlinnalaisia, muiden muassa Aulangon puiston rakentaneen eversti Standertskjöldin. Tämän tunnetun everstin sijoittaminen kertomukseen lisää jo muutenkin onnistunutta elämänmakuisuutta.
Pertti Ehrnrooth