Ilmoitus

Katajalla hyvä aloitus Ruotsin turnauksessa

Urheilu (14.09.2008)


Petri Haapala

Joensuun Katajan koripallomiehistö aloitti Södertäljen harjoitusturnauksen pirteästi lauantaina. Ensimmäisen ottelun alkupuolella joensuulaisvieraat olivat alakynnessä isäntiä vastaan, mutta ottelun toisella puoliskolla otteet terävöityivät. Södertälje Kings sai tunnustaa Katajan paremmakseen pistein 68–84 (50–42).

– Ensimmäinen puoliaika oli sitä, mitä osasin odottaakin, vaikeata. Vastustaja teki 50 pistettä. Peli parani kuitenkin toisella puoliajalla, ja vastustaja sai vain 18 pinnaa, tuumi Katajan valmentaja Ray Ailus.

Ailus oli tyytyväinen Katajan amerikkalaispelaajien otteisiin.

– Kaikki täyttivät paikkansa hyvin. Ty Harrelson teki 31 pinnaa ja johti peliämme mallikkaasti. Jeremiah Woods pelasi vahvasti korin alla ja laituri Quinnel Brown oli erittäin hyvä kentän kummassakin päässä.

– Ensimmäisestä pelistä jäi ihan positiivinen kuva, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että olemme pystyneet harjoittelemaan vain kahdeksalla miehellä.

Ty Harrelson näytti ottelussa komeasti kaukoheitto-osaamistaan heittämällä yhdeksän kolmosta koriin.

13 pistettä pussittanut Juho Nenonen onnistui myös hyvin Södertäljeä vastaan.

Katajan Ruotsissa pelaavaan kahdeksikkoon kuuluvat myös Janne Kinnunen, Mikko-Petteri Järvinen, Turo Sonkajärvi ja Roope Kinnunen.

– Janne oli yllättävän hyvä. Tasapainoinen esitys häneltä kaiken kaikkiaan. Hän puolusti onnistuneesti vieraiden maajoukkuemiestä 20 minuuttia, Ailus kehui.

Lauantain toisessa ottelussa Kataja kukisti tanskalaisen SISU:n pistein 77–61. Jeremiah Woods oli joensuulaisten paras.

Hakuohje

  • Hae-toiminnolla voidaan hakea juttuja Karjalainen.fi:n sisällöstä.
  • Haku toimii tekstihakuna. Hakua tarkentaessa voi käyttää seuraavia merkkejä:
  • * korvaa useita merkkejä hakusanassa. *-merkkiä kannattaa käyttää, kun halutaan etsiä myös hakusanan eri taivutusmuotoja. Tällöin *:llä merkitään kohta, josta sana taipuu. Hakua ei voi aloittaa *-merkillä.
  • ? korvaa yhden merkin hakusanassa. ?:llä ei voi aloittaa hakua.
  • ~ merkillä voidaan hakea halutulla etäisyydellä toisistaan sijaitsevia sanoja. Esimerkiksi haku "kari tapio"~2 tekee haun, jossa kari- ja tapio-sanat sijaitsevat kahden sanan sisällä toisistaan. Haettavien sanojen pitää olla lainausmerkkien sisässä.
  • + sanan edessä tarkoittaa, että kyseisen sanan pitää olla haussa.
  • OR-sana tai välilyönti hakusanojen välissä tarkoittaa tai-sanaa.
  • AND-sana hakusanojen välissä tarkoittaa ja-sanaa.
  • AND- ja OR-sanoja voidaan käyttää myös samassa haussa, esimerkiksi (dan OR gordon) AND brown. Tällöin haetaan tekstejä, joissa esiintyvät sanat dan tai gordon ja brown. Haussa sanojen ryhmitys laitetaan sulkujen sisään.
  • NOT-sana sulkee pois hakusanoja. Esimerkiksi haku "dan brown" NOT "gordon brown" hakee ne jutut, joissa esiintyy nimi Dan Brown, mutta ei nimeä Gordon Brown. Jos haussa käytetään useita sanoja, samaan kuuluvien hakusanojen pitää olla lainausmerkeissä.
  • Isoilla ja pienillä kirjaimilla ei ole merkitystä haussa.