Ilmoitus

Katajalle vihdoinkin se kaivattu avausvoitto

Urheilu (17.10.2009)

Kapteeni Petri Virtanen pommitti kolmosviivan takaa kymmenen sisään ja yhteensä 35 pistettä.


Petri Siitonen

Kaikki viisi ensimmäistä miesten Korisliigan otteluaan hävinnyt Joensuun Kataja nappasi ensimmäisen voittonsa lauantaina, kun Forssan Koripojat joutui kotisalissaan antautumaan Katajalle pistein 71–88 (15–25, 17–20, 17–25, 19–18).

Näin Katajan nykyinen joukkue vältti vähemmän mairittelevan ennätyksen. Koskaan aiemmin ei seura ole hävinnyt sarjan alusta viittä ensimmäistä ottelua enempää. Avauskaudella 1969–70 tappio tuli tämän kauden tapaan viidestä ensimmäisestä ottelusta.

Forssassa Kataja karkasi kotijoukkueelta avausneljänneksellä. FoKoPo johti vielä 13–12, mutta jakson lopun kataja vei 13–2. Loppuaika mentiin vieraiden hallitessa peliä koko ajan.

Katajan ehdoton tähti oli Petri Virtanen (35/5).Virtanen tykitti ottelussa huikeat kymmenen onnistunutta kolmen pinnan heittoa, vain viisi meni ohi.

Muita onnistujia olivat neljä kolmosta nakannut ja hienosti levypalloja napsinut Juho Nenonen (15/7) sekä avausjaksolla näkyvästi esillä ollut Sami Lehtoranta (14/4).

Joensuulaisten parjatuista jenkeistä laiturin tontilla viihtyvä Daviin Davis (10/5) väläytteli avausjaksolla osaamistaan parin todella surkean ottelun jälkeen, toinen jakso meni sitten heikommin. Muut vahvistukset olivat jälleen kerran tilastojen valossa vaisuja. Pelintekijä Derrick Mercer (6/2/3s) ja sentteri Kendall Chones (6/4) eivät vakuuttaneet.

Kotijoukkueen amerikanavut tehtailivat kolmistaan 41 pinnaa ja repivät 24 levypalloa. Katajan kolmikon vastaavat lukemat olivat 22/11. Mainittakoon vielä, että forssalaisten jenkit eivät kuulu hekään liigan tähtikategoriaan.

Vaikka Kataja voitti ottelun, niin levypalloissa tuli tälläkin kertaa lunta tupaan 36–39.

Pekka Salmisen valmentama joukkue jatkaa kärkipään tavoittelua jo tiistaina, kun Joensuuhun saapuu KTP. Katajan ex-luotsin Ray Ailuksen johtamassa joukkueessa mukana lienee jo heidän uusin hankintansa Eric Washington. Mielenkiintoinen pelaaja kotkalaisten riveissä on myös suomalaistunut ex-joensuulainen Clifton Jones.

Hakuohje

  • Hae-toiminnolla voidaan hakea juttuja Karjalainen.fi:n sisällöstä.
  • Haku toimii tekstihakuna. Hakua tarkentaessa voi käyttää seuraavia merkkejä:
  • * korvaa useita merkkejä hakusanassa. *-merkkiä kannattaa käyttää, kun halutaan etsiä myös hakusanan eri taivutusmuotoja. Tällöin *:llä merkitään kohta, josta sana taipuu. Hakua ei voi aloittaa *-merkillä.
  • ? korvaa yhden merkin hakusanassa. ?:llä ei voi aloittaa hakua.
  • ~ merkillä voidaan hakea halutulla etäisyydellä toisistaan sijaitsevia sanoja. Esimerkiksi haku "kari tapio"~2 tekee haun, jossa kari- ja tapio-sanat sijaitsevat kahden sanan sisällä toisistaan. Haettavien sanojen pitää olla lainausmerkkien sisässä.
  • + sanan edessä tarkoittaa, että kyseisen sanan pitää olla haussa.
  • OR-sana tai välilyönti hakusanojen välissä tarkoittaa tai-sanaa.
  • AND-sana hakusanojen välissä tarkoittaa ja-sanaa.
  • AND- ja OR-sanoja voidaan käyttää myös samassa haussa, esimerkiksi (dan OR gordon) AND brown. Tällöin haetaan tekstejä, joissa esiintyvät sanat dan tai gordon ja brown. Haussa sanojen ryhmitys laitetaan sulkujen sisään.
  • NOT-sana sulkee pois hakusanoja. Esimerkiksi haku "dan brown" NOT "gordon brown" hakee ne jutut, joissa esiintyy nimi Dan Brown, mutta ei nimeä Gordon Brown. Jos haussa käytetään useita sanoja, samaan kuuluvien hakusanojen pitää olla lainausmerkeissä.
  • Isoilla ja pienillä kirjaimilla ei ole merkitystä haussa.