Ottelun loppulukemat kirjattiin pattijokelaisten eduksi 1-2 (2-1, 1-3, 0-0, 2-3).
Kotiutuslyöntikilpailussa PattU iski ensin omalla vuorollaan kolme juoksua. JoMa nousi mukaan voittotaisteluun Tommi Nissisen ja Jaakko Heikkisen lyönneillä kaventaen tilanteen 2-3:n.
Kun Aki Tervo ja Anssi Raitala eivät omissa yrityksissään onnistuneet, matkasivat voiton tuomat kaksi sarjapistettä Pattijoelle.
- Meille tuli pari pientä virhettä niin sisä- kuin ulkopelissäkin, joiden vuoksi toinen piste jäi nyt saamatta. Kotiutuslyöntikilpailuun kaipaisin lisää pelirohkeutta tuossa tilanteessa, kun ollaan kolmen juoksun takaa-ajoasemassa, tuumi JoMan pelinjohtaja Antti Eteläpää.
- Kasvamista pitää vielä tapahtua. Ollaan kasvettu alkukaudesta monta senttiä, mutta vielä pitää kasvaa lisää, että tällaiset ottelut kääntyy voitoiksi, kun vastassa on yksi sarjan kärkijoukkueista, jatkoi Eteläpää.



