Back
Julkaistu: 17.06.2012 09:13  |  Päivitetty: 18.06.2012 14:03

Kalevan Rasti kovassa iskussa - kuvagalleria

Karjalainen

Kalevan Rasti aloitti Jukolan viestin juuri niin, kuin edellisen vuoden hopeamitalistilta voitiin odottaakin. Kiril Nikolov pysyi aivan kärjen tuntumassa kymmeneen kilometriin asti, kunnes tippui kymmenenneksi ja tuli lopulta vaihtoon kaksi ja puoli minuuttia kärjestä jääneenä. Ensimmäisen osuuden ylivoimainen ykkönen oli Turun Metsänkävijöiden Edgars Bertuks.
- Meni ihan okei, mutta nyt kun kuulin, että olen 2,30 jäljessä, ei tunnukaan menneen niin hyvin, harmitteli Nikolov.
- En tehnyt isoja virheitä ja olin ryhmäni kärjessä melkein koko ajan. En tiennyt missä ryhmässä olen, ensimmäisessä vai toisessa.

Toiselle osuudelle lähtenyt Jarkko Huovila teki tärkeään paikkaan hyvän suorituksen. Hän otti kärkeä kiinni heti osuutensa alussa ja kulki suurimman osan matkasta noin minuutin kärkeä jäljessä. Lopussa hän kuitenkin kiristi tahtia ja tuli viimeiselle rastille rinta rinnan muiden kärkijoukkueiden kanssa.
- Meni hirveän hyvin, ei tullut kuin alle minuttin virheitä. Kaikki reitinvalinnat meni hyvin ja suunnitelmien mukaan, kertoi Huovila tyytyväisenä.
Tyytyväisyyteen oli syytä, sillä Simo-Pekka Fincken oli tärkeää päästä pitkälle pimeällä juostavalle osuudelle kärjen tuntumassa. Kalevan Rasti on näin pysynyt tavoitteessaan ja pysynyt kärkijoukkueiden mukana ja näin ollen voittotaistelussa.

Kolmas osuus alkoi joensuulaisten kannalta nihkeästi, sillä Simo-Pekka Fincke lähti Halden SK:n Emil Wingstedtin perässä väärään suuntaan.
- Menin väärälle rastille ja ajattelin, että tämä oli tässä. Sitten lähdin yksin menemään ja valot alkoivat näkyä edessä. Lähdin vain juoksemaan ja sain miehet kiinni. Silloin ajattelin, että nyt alkoi kulkemaan.
Fincke jätti miehet nopeasti taakseen ja kiihdytteli vaihtoalueelle yli minuutin johdossa. Lyhyelle, vain 7,5km osuudelle lähtenyt Hannu Airila sai yli 1,30 minuutin etumatkan ennen Malungs OK Skogsmårdarnan Erik Rostia.

Airila jatkoi siitä, mihin Fincke jäi. Ero seuraavaan juoksijaan venyi hänen osuudellaan yli kolmeen minuuttiin ja maalissa nähtiin melkoisen iloinen mies.
- Olin valmistautunut siihen, että aggressiivisesti pitää olla liikkeellä. Sitten kun Simo-Pekka vielä hoiti hyvin, niin oli ihan unelmapaikka. Niin hyvä syöttö, että se piti käyttää hyväksi, Airila hehkuttaa.
Kalevan Rastin menoa ei haitannut se, että suuri ennakkosuosikki Halden SK: Marcus Millegård hukkasi rastin ja pyöri etsimässä sitä lähes kymmenen minuuttia.

Ensimmäistä kertaa Jukolassa KR:n ykkösjoukkueessa suunnistanut Jere Pajunen sai lähteä osuudelleen jo rennommin mielin.
- Alkuun oli vähän hermostunutta, mutta tiesin, että pienellä sähläämiselläkin tulee hyvä. Lopussa aloin jopa nauttia siitä, että sain vetää kärjessä, Pajunen kertoo.
Pajusen etumatka osuudelle lähdettäessä oli 3,39 minuuttia ja ennakkoluuloton suunnistaja paineli menemään venyttäen eron osuudellaan lähes minuuttia pidemmäksi.

KR:n viesti lähti Fincken osuuden jälkeen vyörymään lumipalloefektin tavoin ja ero seuraaviin jatkoi kasvamistaan. Philippe Adamski pystyi Pajusen tavoin nautiskelemaan ja suunnistamaan ylhäisessä yksinäisyydessään.
- Joukkuekaverit tekivät hienoa työtä ja olen ylpeä siitä, että kuulun tähän joukkueeseen, Adamski kehui.
- Oma osuus meni hyvin, mutta tein vain sen työn mitä pitikin.
Vaatimaton ranskalainen ei vielä suostunut puhumaan voitosta, vaan keskittyi tiukasti Fabian Hertnerin ankkuriosuuden seuraamiseen.

Kuvat: Mikko Makkonen

Arvostele tätä artikkelia
(9 ääntä)

Lisää urheilumenoja >>