Maanantai, 23.1.2017
Enni, Enna, Eini

Juuan kunnanhallitus päätti toimikunnista

Maakunta
Juuka ottaa paikallisia toimijoita mukaan päätöksentekoon perustaen kuntaan elinkeino- ja kuntalaistoimikunnat, joista jälkimmäinen toimii myös Siun Soten neuvottelukuntana, kunnanhallitus päätti maanantaina.

Juuan valtuusto pienenee 23 valtuutettuun

Maakunta TILAAJILLE 
Juuan kunnanvaltuusto päätti maanantaina pienentää jäsenmääräänsä 1.6.2017 alkaen nykyisestä 27 valtuutetusta 23 valtuutettuun. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 15-12.

Hirvi loukkaantui kolarissa Juuassa

Maakunta
Maasturilla autoillut kuljettaja törmäsi hirveen Lössänvaarantiellä Juuassa torstaina kello 17:n aikaan. Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut ja auto säilyi ajokuntoisena.