Sunnuntai, 26.3.2017
Manu, Manne, Immo
Kotimaa

Ilmailualan riidassa vihdoin sopu, työnseisaukset peruuntuvat

  • STT
Ilmailualan riidassa on päästy vihdoin sopuun, kun Ilmailualan unioni IAU ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen. Asiasta kertoo valtakunnansovittelija Minna Helle valtakunnansovittelijan nettisivulla.

Aiemmin ilmoitetut työnseisaukset loppuviikolle peruuntuvat. Ne olisivat haitanneet merkittävästi lentoliikennettä.

Alkuillasta annettu sovintoehdotus oli työriidan toinen. Ensimmäisen sovintoehdotuksen IAU hylkäsi viime viikolla. Sopu syntyi lähes 30 tunnin neuvottelujen jälkeen.

–  Asetelmat ovat olleet hankalat suurten näkemyserojen ja kiistan periaatteellisuuden takia. Ratkaisun etsiminen osoittautui poikkeuksellisen vaikeaksi. Tilanteen laukeaminen on varmasti helpotus sekä osapuolille että kaikille, jotka kärsivät lakkojen seurauksista, Helle sanoo tiedotteessa.

Työriidan ytimessä on ollut kiista siitä, mitä ja kenen sopimaa työehtosopimusta Airpron maapalveluissa tulisi noudattaa: yrityskohtaista työehtosopimusta kuten tähän saakka vai lentoliikenteen palvelujen yleissitovaa sopimusta. Helteen mukaan pöydällä on ollut myös lukuisia muita asioita.

Pääkiista ratkaistiin lopulta kompromissina niin, että Helsinki-Vantaan ja Oulun lentoasemien maapalvelutyössä noudatetaan vuoden siirtymäajan jälkeen yleissitovaa sopimusta. Osapuolet sopivat myös kenttäkohtaisista paikallisista järjestelyistä. Muilla lentoasemilla noudatetaan edelleen Airpron yrityskohtaista sopimusta.

Hyväksytty sopimus on kolmen vuoden mittainen.

–  Se rauhoittaa tilanteen Airprossa pitkäksi aikaa ja antaa osapuolille mahdollisuuden parantaa neuvottelusuhteitaan, Helle toteaa.