Back
Julkaistu: 11.05.2012 11:52

Kontiolahti pyytää jatkoaikaa prikaatille - aikataulu liian kireä

Karjalainen
Kontiolahden kunta pitää prikaatin lakkautusaikataulua liian kireänä. Kontiolahden kunta pitää prikaatin lakkautusaikataulua liian kireänä. Kuvaaja: Mikko Makkonen

Kontiolahden kunta aikoo ehdottaa puolustusministeriölle, että Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamista lykättäisiin vuodella eli vuoden 2014 loppuun. Kunnanhallitus päättää asiasta maanantaina. Puolustusvoimien pääesikunta on esittänyt prikaatin lakkauttamista vuoden 2013 lopussa.

Kontiolahden va. kunnanjohtajan Jari Willmanin mukaan esitetty aikataulu on liian kireä, jotta koko seutukunta ehtisi varautua ja ryhtyä toimiin prikaatin lakkautuksen aiheuttaman rakennusmuutoksen korjaamiseksi.

 –·Korjaustoimenpiteet vaativat työllisyyden hoidon näkökulmasta vuosien ja maankäytön näkökulmasta jopa vuosikymmenien työn, Willman toteaa kunnanhallitukselle.

Puolustusvoimien omien arvioiden mukaan Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautuksen välittömät vaikutukset ovat 360 henkilötyövuoden vähennys ja Kontiolahden kunnalle arviolta 0,7 miljoonan euron kunnallisveromenetykset. Maakunnan työttömyysaste kohoaa noin puolella ja Kontiolahden puolellatoista prosenttiyksiköllä. Maaliskuussa työttömyysaste maakunnassa oli 14,1 % ja Kontiolahden 10,3 %.

Lisäksi lakkautuksella on vaikutuksia rajavartioston toimintaan muun muassa harjoitusten järjestämisessä ja koulutuksessa sekä materiaalitoimintojen ja huollon puolella. Lakkautuksella on myös merkittäviä vaikutuksia viranomaisavun antamiseen, vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestämiseen sekä seurojen ampumaharrastuksen järjestämiseen.

Arvostele tätä artikkelia
(3 ääntä)