Sunnuntai, 30.4.2017 
Miia, Mira, Mirva, Mirka
Kotimaa

Oinonen puolustaa kohukirjoitustaan: Luin raiskauksesta lehdestä

  • Teppo Koskinen

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) kertoo lukeneensa lehdestä 15-vuotiaan tytön raiskauksesta viime viikolla Kuopiossa. Oinonen käytti esimerkkiä perustellessaan kansalaispartioiden tarvetta turvapaikanhakijoiden muodostaa uhkaa vastaan sanomalehti Karjalaisessa tänään julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Poliisin mukaan tällaista raiskausta ei kuitenkaan ole ilmoitettu.

Oinosen mukaan uutinen on ollut Savon Sanomissa, Karjalaisessa ja Iltalehdessä. Oinosen mukaan 15-vuotias tyttö raiskattiin tämän noustua linja-autosta. Raiskaaja oli turvapaikanhakija, Oinonen muistelee.

Oinosen muistikuvia lähellä oleva uutinen raiskausepäilystä julkaistiin tammikuun alussa. Linkki uutiseen tässä. Tapaus oli sattunut joulukuun alussa.

Oinonen ei aio selvittää asiaa poliisin kanssa.

- En lähde mihinkään kuulusteluun. Kirjoitan tiedotteen, Oinonen sanoo.

- Mitä poliisi tekee, jos ei lue lehtiä? Ovatko jahtaamassa susien salakaatajia, hän kysyy.

Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan viime heinäkuun jälkeen poliisilaitoksen toiminta-alueella on tehty raiskauksista 39 ilmoitusta, joissa yhdessä on rikokseen syylliseksi epäiltynä turvapaikanhakija. Ulkomaalaistaustaisia epäilyjä on kahdeksassa ilmoituksessa.

Törkeitä raiskauksia puolestaan on kirjattu kaksi kappaletta, joista kummassakaan ei ole syylliseksi epäiltynä ulkomaalaistaustainen henkilö. Raiskauksen yrityksestä on tehty kuusi ilmoitusta, joista rikokseen syylliseksi epäilty on kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kirjattu 23 rikosilmoitusta, joista syylliseksi epäiltynä on yhdessä tapauksessa turvapaikanhakija, poliisi kertoo.

Lisää aiheesta: Poliisi selvittää kansanedustaja Oinosen raiskausväitteen todenperäisyyden

Muokattu 14.1.2016: Uutinen raiskaustapauksesta julkaistiin 6. tammikuuta eli viikko sitten.

Kolumnit