Kaksi kertaa päivässä arvottavaa Kenoa pelattiin alkuvuonna joillakin paikkakunnilla jopa enemmän kuin kestosuosikkia Lottoa. Pohjois-Karjalassa Keno oli Lottoa suositumpi peli Nurmeksessa, kun tarkastellaan alkuvuoden euroa/asukas -tilastoa. Lisäksi Valtimolla Keno pääsi Loton kanssa tasoihin.
Pohjois-Karjalassa Lottoa pelattiin vuoden 2012 alkupuoliskolla keskimäärin 51 eurolla asukasta kohden ja Kenoa 44 eurolla asukasta kohden.
Pohjois-Karjalan kunnista ahkerimmin lotottiin Nurmeksessa, Kesälahdella ja Lieksassa. Maakunnan kolmen kärki Kenon pelaamisessa muodostui Nurmeksesta, Lieksasta ja Ilomantsista.
Pohjois-Karjalassa saatiin myös nauttia Veikkauksen peleistä saaduista voitoista. Juukaan osui kierroksella 6/2012 makea 200 000 euron kenovoitto ja Nurmeksessa juhlittiin noin 100 000 euron kenopottia kierroksella 21/2012.
Maakunnassa oli myös onnea urheilupeleissä, sillä Joensuuhun rapsahti yli 100 000 euron monivetovoitto (krs 4/2012).
Miljoonia on jaossa tänäkin viikonloppuna. Sunnuntaina jännitetään sitä, minne päin Suomea osuu ennätyssuuri 12 miljoonan euron lottovoitto.


