Keskiviikko, 22.2.2017
Tuuli, Tuulia, Hilda
Maakunta

Auto ajautui ulos tieltä Lieksassa - kuski ja koira selvisivät säikähdyksellä

  • Karjalainen
Henkilöauto ajoi ulos Joensuuntieltä Lieksassa tiistaina kello 11 jälkeen.

Pelastuslaitoksen mukaan auton kuljettaja oli väistänyt rekkaa liikaa oikealle omalla kaistallaan, joten auto päätyi penkkaan.

Ulosajo sattui pari kilometriä Joensuun suuntaan Jaakonvaarantien risteyksestä.

Henkilöautossa oli mieskuljettajan lisäksi koira. Vammoilta säästyttiin, ja autoon ei tullut vaurioita, Lieksan paloasemalta kerrotaan.

Pelastuslaitos nosti auton takaisin tielle ja ohjasi liikennettä.

Henkilöauto jatkoi matkaansa.