Keskiviikko, 22.2.2017
Tuuli, Tuulia, Hilda
Maakunta

Ensi syksynä kisataan SM-kynnöissä Liperissä

  • Esa Kurki
Viime vuonna yleisen sarjan kyntömestariksi Kärkölässä kynti moninkertainen MM-kisakävijä Jarmo Itälehto Ilmajoelta. Viime vuonna yleisen sarjan kyntömestariksi Kärkölässä kynti moninkertainen MM-kisakävijä Jarmo Itälehto Ilmajoelta.

Liperissä kilpaillaan ensi syyskuussa vuoden 2017 traktorikynnön suomenmestaruuksista. Edellisen kerran maakunnassa oli vastaavat SM-kisat vuonna 1997 Kiteellä.

Traktorikyntökisat ovat yksi niistä harvoista kilpailumuodoista, jossa viljelijät pystyvät osoittamaan omaa ammattitaitoaan niin kollegoilleen kuin muullekin väestölle. Kilpakynnön taustalla ovat alkujaan neuvonnalliset lähtökohdat, kun maatalous alkoi koneellistua ja traktorit tulivat tärkeimmiksi voimanlähteiksi viljelyyn.

Kilpakyntöjä on järjestetty SM-tasolla vuodesta 1953 alkaen.

Liperin kilpailujärjestelyissä teknisenä asiantuntijana toimiva Arto Ruuska Pohjois-Karjalan Agrologit ry:stä kertoo, että kilpakyntö ei ole nopeuslaji, vaan 20 x 100 metrin -suuruisen kilpailupalstan kyntämiseen annetaan kilpailijoille aikaa yhteensä lähes kolme tuntia.

Kilpailijan suorituksen arvostelevat useat eri tuomarit 12:ssa eri osiossa. Huomiota kiinnitetään muun muassa ajamisen suoruuteen, kyntösyvyyteen ja ylipäänsä mahdollisimman tasaiseen ja hyvin muokattavissa olevaan jälkeen. Mitä tasaisempi kynnös on, sitä helpompi se on muokata keväällä kylvökuntoon.

Ruuskan mukaan kyntäminen on nimenomaan taitolaji, eikä hyvää kyntöjälkeä turhaan kutsuta maaseudun tilataiteeksi.

SM-kynnöissä osallistumiskynnystä on tänä vuonna madallettu perustamalla uusi farmisarja kilpailuihin. Sarja on suunnattu henkilöille, jotka haluavat kokeilla taitojensa riittävyyttä kilpakynnössä.

Muut sarjat SM-kisoissa ovat yleinen ja nuorten sarja sekä sarka- että paluuauroille ja veteraanikoneiden sarja sarka-auroille.

Syyskuun 29.–30. päivä järjestettävien traktorikynnön SM-kilpailujen paikallisjärjestäjänä toimii Pohjois-Karjalan Agrologit ry yhteistyössä SM-kyntö ry:n kanssa. Mukana vahvoina yhteistyökumppaneina ovat Liperin kunta, Liperin Leipäpäivä, Liperi-Seura ry, 100 vuotta täyttävä MTK-Liperi sekä MTK-Viinijärvi.

Lauantaina 30.9. järjestetään lisäksi perinteinen Liperin Leipäpäivä -sadonkorjuutapahtuma.