Sunnuntai, 26.3.2017
Manu, Manne, Immo
Maakunta

Joensuu järjestäisi pilotteja - kokeilualustaksi sopisi Siun sote

  • Karjalainen
Joensuun kaupunki pitää maakuntapohjaista sote-uudistusta tarpeellisena ja kannattaa myös asiakkaiden valinnanvapauden asteittaista laajentamista, mutta ennen valinnanvapauden laajamittaista toimeenpanoa olisi perusteltua järjestää kokeiluja ja esimerkiksi maakunnallisia pilotteja.

Pohjois-Karjalan maakunnallisen Siun soten mahdollisuudet pilotointiin olisivat hyvät, Joensuun kaupunginhallitus toteaa osana lainsäädäntöluonnoksesta annettua lausuntoa. Kaupunginhallitus käsitteli lausunnon maanantaina.

Lausunto on monelta osin kriittinen. Maakunnilla tulisi muun muassa olla vastuu alueensa palveluista, päätösvalta resursseista ja siitä, kuinka toimintaa avataan kilpailulle.

Lausunnon sisällöistä äänestettiin neljästi. Hallituksen sosiaalidemokraatit ja vasemmisto olisivat tehneet muun muassa valinnanvapautta koskevia muutoksia, mutta esitykset kaatuivat äänin 7-4.