Back
Julkaistu: 08.08.2012 18:56

Tulikiven tulos on paranemaan päin

Karjalainen
Tulikivi-konsernin puolivuotiskatsaus jää edelleen tappiolliseksi aiempien osavuosikatsausten tapaan. Tulokset ovat kuitenkin paranemaan päin.

Yhtiön liiketulos kipusi toisella vuosineljänneksellä jo plussan puolelle 0,6 miljoonaan euroon.

Ensimmäisellä puolivuotiskaudella liiketulos jää kuitenkin kokonaisuudessaan pakkasen puolelle 0,8 miljoonan euron tappioksi. Vuosi sitten ensimmäisen puolivuotiskauden liiketulos oli miljoonaa euroa tämänvuotista tappiollisempi.

Samoin yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos on ennen veroja 0,3 miljoonaan euroa, mutta jää puolivuotiskatsauksen osalta 1,2 miljoonaa euroa miinukselle. Parannusta vuoden takaiseen kevätkauteen on miljoona euroa.

Takoista tunnetun perheyrityksen liikevaihto pieneni 23,9 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 28,2 miljoonasta eurosta. Liikevaihto on noin 15 prosenttia viime vuotta huonompi.

-  Kotimaan tulisijakysyntä oli edellisvuotta alhaisempi uudisrakentamisen laskusta ja kuluttajien varovaisuudesta johtuen, toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen kirjoitti konsernin puolivuotiskatsauksessa.