Sunnuntai, 26.3.2017
Manu, Manne, Immo
Ulkomaat

Kreikan poliisi löytänyt lisää epäiltyjä kirjepommeja

  • STT
Kreikan poliisi on kertonut löytäneensä kahdeksan epäilyttävää pakettia, jotka muistuttavat viime viikolla muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Pariisin-toimistoon lähetettyä kirjepommia.

Poliisin mukaan paketit löydettiin Kreikan postin päälajittelukeskuksesta Ateenan pohjoispuolelta ja ne oli osoitettu viranomaisille eri Euroopan maissa.

Viimeviikkoisen pommin lähettäjäksi epäillään äärivasemmistolaista kreikkalaisryhmää SPF:ää. Sama järjestö lähetti kirjepommeja Euroopan johtajille myös vuonna 2010.

IMF:n toimistoon lähetetty kirjepommi haavoitti yhtä järjestön työntekijää. Vastaavanlainen pommi lähetettiin myös Saksan valtiovarainministeriöön, mutta se jäi turvatarkastukseen.