Sunnuntai, 30.4.2017 
Miia, Mira, Mirva, Mirka
Ulkomaat

Poliisi ammuttu kuoliaaksi Pariisin keskustassa – yhden ampujan uskotaan olevan pakosalla

  • STT
Yksi poliisi on kuollut ja kaksi haavoittunut ampumisessa Pariisin keskustassa. Aiemmin poliisien ammattiliitto kertoi toisenkin poliisin kuolleen, mutta tieto ei ilmeisesti pitänyt paikkaansa.

Myös yksi ampuja on ammuttu kuoliaaksi, mutta ainakin yksi on tiettävästi pakosalla. Ranskan terrorisminvastaiset tutkijat tutkivat ampumista. Reutersin mukaan kuollut ampuja oli turvallisuusviranomaisten tuntema.

Poliisin mukaan ampujia olisi ollut ainakin kaksi. Yhden silminnäkijän mukaan mies olisi astunut ulos autosta ja alkanut ampua kohti poliiseja automaattiaseella.

Osa Champs-Elysees-katua on suljettu, ja poliisi on ohjeistanut ihmisiä välttämään aluetta. Paikalla on silminnäkijöiden mukaan runsaasti poliisiautoja, ja poliisihelikopteri partioi alueen yllä.

CNN:n mukaan poliisioperaatio on yhä meneillään ja metroasemia on suljettu. Poliisi on tehnyt tapauksen vuoksi kotietsintöjä Pariisin lähiöissä. Viranomaistietojen mukaan pommiryhmä tutkii epäillyn autoa.

Presidentti Francois Hollande on kutsunut hätäkokouksen koolle ampumisen vuoksi.

Mediatietojen mukaan myös läheiseltä kadulta on kuulunut ammuskelua, mutta tietoa ei ole vahvistettu.

Ampuminen tapahtui vain kaksi päivää sen jälkeen, kun poliisi pidätti Marseillessa kaksi miestä terrori-iskun valmistelemisesta Ranskan presidentinvaalien häiritsemiseksi. Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään sunnuntaina.

Ampumisen aikaan Ranskan televisiossa oli käynnissä vaaliväittely.

Ranska on ollut viime ajat korkeimmassa terrorivalmiudessa aiempien terrori-iskujen vuoksi, joissa on kahden viime vuoden aikana kuollut yhteensä yli 230 ihmistä. Toissa vuoden tammikuussa yhteensä 12 ihmistä saa surmansa, kun kaksi veljestä hyökkäsi satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa. Seuraavana päivänä aseistettu hyökkääjä tappoi poliisin ja otti panttivankeja juutalaisessa supermarketissa, jolloin 4 ihmistä kuoli.

Marraskuussa 2015 hyökkääjät iskivät Pariisissa useisiin kohteisiin sarjatuliasein ja pommein. Iskuissa kuoli 130 ihmistä, suurin osa Bataclanin konserttisalissa. Tekijäksi ilmoittautui Isis. Kyseessä on pahin Ranskassa rauhan aikana tehty terroriteko.

Heinäkuussa 2016 mies ajoi kuorma-auton väkijoukkoon Nizzan rantakadulla, jolloin yhteensä 86 ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Poliisi surmasi tekijän. Isis kertoi tehneensä iskun.

Tämän vuoden helmikuussa viidakkoveitsellä aseistautunut egyptiläismies hyökkäsi neljän sotilaan kimppuun Louvren ostoskeskuksen sisäänkäynnin tuntumassa.

Kolumnit