EmediateAd

10022012pe

Onnea: Elina, Ella, Ellen
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)Russian (CIS)English (United Kingdom)

Karjalainen

Back Viihde ja kulttuuri

Viihde ja kulttuuri

Julkaistu: 20.01.2012 14:00  |  Päivitetty: 20.01.2012 14:02
Kulttuuribunkkerin valtaus kesti kaikkiaan viisi vuorokautta.
Kulttuuribunkkerin valtaus kesti kaikkiaan viisi vuorokautta.

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1989 runsaat sata joensuulaista nuorta päätti toimia. Puheisiin oli kyllästytty, nyt tarvittiin konkreettisia tekoja. Nuoret järjestivät Joensuun torilla harhautuksena mielenosoituksen Kulttuuribunkkeriksi nimetyn toimitilan puolesta. Samaan aikaan Pielisjoen toisella puolella, Hankkijan talona tunnetun varastorakennuksen luona toinen nuorisojoukko kiipesi rakennuksen kellarin ikkunasta sisään, avasi Hankkijan talon ovet ja asettui taloksi. Kulttuuribunkkeri oli vallattu.

Kulttuuribunkkerin valtausta oli edeltänyt vuoden kestäneet neuvottelut Joensuun kaupungin ja Kulttuuribunkkerihankkeen takana olevien nuorten välillä. Kaupunkia oltiin useaan otteeseen pyydetty osoittamaan sopivat tilat poikkikulttuurillisia toimintatiloja varten, mutta tuloksetta.


– Oli tila ja oli tarve. Siitä valtausajatus lähti, Kulttuuribunkkerista Vallattu!-dokumentin tehnyt Jaakko Kilpiäinen summaa.


Aidan takana

Poliiseja odotettiin paikalle jo samana päivänä. Virkavalta saapuikin, mutta tarkastettuaan tilan ja todettuaan valtauksen olevan rauhallinen siirtyivät poliisit seuraamaan tilannetta hieman kauempaa, aidan takaa. Sisällä bunkkerissa esiintyivät muun muassa Neljä Ruusua ja Kumikameli.

– Valtauksen aikana suunniteltiin paljon, mitä kaikkea tilassa voisi tulevaisuudessa tehdä. Lisäksi Kulttuuribunkkerissa oli erilaisia musiikkiesityksiä ja keskustelutilaisuuksia. Taustalla oli kuitenkin koko ajan ajatus ja pelko siitä, mitä kaupunki tekee ja mitä viranomaiset tekevät, valtauksessa mukana ollut Asko Reittu kertoo.

Joensuun kaupungin nihkeä asenne Kulttuuribunkkeria kohtaan ei parantunut valtauksen aikanakaan.

– Kaupungin edustajia tuntui hämmentävä se seikka, että valtauksen ja kulttuuritilan vaatimisen taustalla oli sekalainen joukko nuoria. Nuorten olisi ilmeisesti pitänyt edustaa jotakin tahoa, jotta asia olisi haluttu kunnolla kuulla, Kilpiäinen laskee.

– Tätä monet valtauksessa olleet ovat jälkeenpäin harmitelleet. Silloin ei haluttu perustaa edes yhdistystä, koska haluttiin perustaa jotakin uutta ja omaa. Jos yhdistys olisi perustettu, olisi asia voinut mennä paremmin läpi, mutta silloin Kulttuuribunkkeri ei välttämättä olisi ollut sellainen kuin nuoret halusivat: kaikille avoin tila toteuttaa itseään, Kilpiäinen jatkaa.

Poliisit kivoja

Kulttuuribunkkerin valtaus kesti kaikkiaan viisi vuorokautta. Huhtikuun 3. päivänä Joensuun kaupunginvaltuusto päätti äänin 21–29, ettei Hankkijan taloa anneta Kulttuuribunkkerin käyttöön. Kaupunki teki poliisille virka-apupyynnön nuorten poistamiseksi rakennuksesta. Kulttuuribunkkerilaiset kokivat, että hankkeen vastustuksen eturintamassa seisoivat kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä ja apulaiskaupunginjohtaja Pirkko Kylänpää.

Valtaus jatkui vielä muutaman päivän ajan, sillä neuvottelut kaupungin ja kulttuuribunkkerilaisten välille oli sovittu tiistaiksi, 4. päiväksi huhtikuuta. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta.

Bunkkerissa vietettiin viimeisiä iltamia keskiviikkona huhtikuun 5. päivä. Nuoret lauloivat ”poliisit on kivoja, mutta Heikkilä ja Kylänpää ei”. Alle 16-vuotiaita kehotettiin lähtemään kotiin ennen poliisien saapumista.

Hankkijan talon tyhjentäminen alkoi huhtikuun 6. päivän aamuna. Poliisit odottivat rauhallista hetkeä ja sitä, että paikalla olisi mahdollisimman vähän nuoria. Valtaajat eivät vastustelleet rakennuksen tyhjentämistä, vaan antautuivat poliisien kannettavaksi.

– Kaupunki vesitti Kulttuuribunkkerin byrokratialla ja kokoustaktiikalla. Asioita luvattiin, mutta lupauksista ei pidettykään kiinni, Kilpiäinen miettii.

Valtauksen takana olleet nuoret eivät luovuttaneet asiastaan heti. Lopulta liike kuitenkin hajosi.

– Tunnelma oli viimeisissä toritapahtumissa surkea, ja lopulta porukka hajosi kokonaan. Mitään konkreettista valtauksesta ei seurannut. Ehkä jokin kipinä jäi kuitenkin elämään, Kilpiäinen tuumii.

– Valtaus kasvatti tietoisuutta kulttuuriasioista, ja myös valtaajia, joista monet ovat edelleen mukana kulttuuritoiminnassa, Reittu lisää.

Kuvat: Sakari Lindell, Pekka Keskitalo, Jouni Turunen, Kimmo Kirves, Matti Mäkijärvi

 

Julkaistu: 07.02.2012 15:01  |  Päivitetty: 07.02.2012 15:14

Sari Poijärven nostalgiamatka 1980-lukuun

Poijärvi kuvaa muun muassa 1980-luvun rokkareita

  Sari Poijärvi Kasari Joensuun taidemuseo 11. maaliskuuta saakka. Sari Poijärven valokuvanäyttely Joensuun taidemuseossa on repaleinen kokonaisuus. Poijärven valokuvat ovat 1980-luvulta, joten repaleisuus on tietoinen tyylivalinta. Ilmaisu on tuttua ajan…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 07.02.2012 11:58  |  Päivitetty: 07.02.2012 12:03

Maria Peuran päiväkirja avaa ammatin taustat

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen Teos 2012. 320 s. Kirjailijan työpäiväkirja on hämmentävä, sillä eihän taideteos synny pelkästään työajan puitteissa. Se valmistuu alitajunnan aikataulussa, Maria Peura kirjoittaa. Kirjailijan työpäiväkirja syntyi dramaturgian…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 07.02.2012 10:54

Tulinen tango säestää avioeroa

Ole Christian Madsen: Superclasico Paprica Steen, Andres W. Beerthesen, Jamie Morton Superclasico on hilpeä surullissävyinen komedia, jota argentiinalaisen tangon tuliset mutta mollisointuiset sävelet säestävät. Tanskalaisen avioparin (Paprica Steen, Andres W.…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 03.02.2012 11:57

Muistelma jota maailma tarvitsee

Torgny Lindgren: Muistissa Suom. Liisa Ryömä. Tammi 2012. 197 s. Ruotsalaiskirjailija Torgny Lindgren on tehnyt sen: kirjoittanut muistelmansa muistamatta mitään ja kuitenkin muistaen kaiken niin tarkasti, ettei erehtymiselle jää tilaa.…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 03.02.2012 11:53

Kaikkein pyhin hurlumhei

Simon Curtis: My Week with Marilyn Michelle Williams, Eddie Redmayne Brittiläinen elokuvaohjaaja Colin Clark aloitti uransa vuonna 1956 osallistumalla Prinssi ja revyytyttö -elokuvan tekemiseen. Tässä yhteydessä hän tutustui elokuvan Amerikasta…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 02.02.2012 12:45  |  Päivitetty: 03.02.2012 08:47

Tervetuloa takaisin, Värttinä

Konsertit Värttinä Sibafest, Helsingin Musiikkitalo 31.1.2012 Paljon on muuttunut sitten viime näkemän. Värttinän edellisen kokoonpanon viimeisellä Suomen keikalla Tavastia-klubilla Helsingissä vuoden 2008 lopussa lavalla oli kolme laulavaa ja kaiken tilan…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 31.01.2012 16:04

Rosoisaa säröä ja tuhtia biittiä - wah wah!

MP4: Mikko Pettinen, trumpetti, Tuomo Prättälä, koskettimet, Ville Huolman, basso, Toni Porthén, rummut Joensuun Teatteriravintolassa 28.1.2012 Mikko Pettisen MP4-kvartetin konsertti osui superlauantaihin. Keikkaa ja tapahtumaa oli Joensuu täynnä. Ihmiset äänestivät…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 31.01.2012 15:23

Ilon syvyys ja menetyksien maailma

Satu Grönroos: Lumen syli Ateena 2012. 311 s. Satu Grönroosin esikoisromaanissa "Lumen syli" yhdistyy kaksi erilaista kokemisen tasoa ja ulottuvuutta keskenään. Pienen seitsenvuotiaan koulutytön Helmin ja nuoren kansakoulun opettajan Kaarinan…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 31.01.2012 14:44  |  Päivitetty: 31.01.2012 15:33

Niemelä pelasi finaaliin

Joensuun Shakkikerhon 30+30 minuutin mestaruusturnauksen välierissä Risto Niemelä löi jännittävien vaiheiden jälkeen Tuomo Paulaston pistein 2,5-1,5 ja pelaa turnauksen loppuottelussa. Vastustajaksi tulee joko Tapani Mustonen tai Tuomo Turunen, jotka aloittivat…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...
Julkaistu: 27.01.2012 17:19  |  Päivitetty: 30.01.2012 09:48

Viro murskasi Suomen

Viro voitti Suomen Tallinnan maaottelussa murskaavasti 36,5-13,5. Tulos ei ollut mikään ihme, sillä Viron joukkueessa pertäti 40 pelaajaa oli yli mestariluokan eli vahvuuden 2·200. Suomalaisia oli tässä kategoriassa vastaavasti vain…

Kommentoi ensimmäisenä!  |  Lue lisää...

Sivu 1 / 10