Vili Uuskallion Näkökulma | Matti Vanhanen puhui Lahdessa täyttä asiaa Ahvenanmaasta, vaikka jälkikäteen laimensikin sanomisiaan – kuuntele äänite puhemiehen kommenteista 26.4.2022 17:33
Kuutti löytyi metsästä Kokkolassa – "Kuutteja on ollut oikeastaan nyt vähän kaikkialla, minne ne eivät kuuluisi" 16.4.2022 11:00
Näissä kunnissa ahkerimmat lottoajat – Kustavissa hävittiin Lottoon viime vuonna 78 euroa asukasta kohti 12.4.2022 5:00
Kanariansaarille pyrkineen siirtolaisaluksen matkustajista 25:n epäillään kuolleen, selviytyjien mukaan kuolleet heitettiin mereen 31.3.2022 22:52
Kristina Carlson ja Kaj Korkea-aho ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajiksi 24.2.2022 13:32
Poliisi on tehnyt Närpiössä kiinniottoja ja kotietsintöjä, jotka liittyvät epäilyyn ulkomaisten työntekijöiden kiskonnasta 15.2.2022 12:17
Raumalle saapuneesta rahtialuksesta löydettiin salamatkustaja – löydetyllä on maahantulokielto Schengen-alueelle 4.2.2022 13:23
MT-gallup: Kaksi kolmesta luottaa Suomen kykyyn puolustaa koko maata, joka neljäs epäilee puolustuskykyä 4.2.2022 6:56
Valtteri-myrskyn lumisateet heikkenevät hiljalleen – viikonlopun aikana eniten lunta Lohjalle ja Espooseen 30.1.2022 20:37 Valtteri on pitänyt auraajat töissä ympäri vuorokauden – "Jälkisiivoukseen menee useita viikkoja", uumoiltiin Kouvolassa 30.1.2022 20:38
Valtteri on pitänyt auraajat töissä ympäri vuorokauden – "Jälkisiivoukseen menee useita viikkoja", uumoiltiin Kouvolassa 30.1.2022 20:38
Ravintolarajoitukset ja koronapassin tilapäinen hyllyttäminen voimaan myös Ahvenanmaalla 5.1.2022 15:13
Isät käyttivät viime vuonna keskimäärin kaksi kolmasosaa isyysvapaistaan – eniten vapaata pitivät ahvenanmaalaiset 12.11.2021 12:35
Ålands Post tuomittiin yhteisösakkoon ja korvaamaan valtiolle yli 1,4 miljoonaa euroa vääristä tullauksista – johdon syytteet hylättiin 5.11.2021 17:38
Uudet tiedot julki: Vastasyntynyt poika elää elinajanodotteen mukaan tasan 79 vuotta ja tyttö 84,6 vuotta – ero on kutistunut 23.10.2021 13:12
Porvoon ja Kotkan merialueilta löytyi uusi äyriäislaji, joka on peräisin Tyyneltä valtamereltä – "Emme vielä tiedä, onko tästä vieraslajista haittaa alkuperäislajeille, sillä sitä ei ole tutkittu" 8.10.2021 12:35
Valtion kustannustukia yrityksille on maksettu suhteessa eniten Lappiin, Uudellemaalle ja Ahvenanmaalle – Kittilän kunta sai miltei yhtä paljon tukea kuin koko Pohjois-Karjalan maakunta 9.5.2021 21:44
Tänään raportoitiin 197 uutta koronavirustartuntaa, ensimmäisen koronarokotteen on saanut nyt 1,5 miljoonaa suomalaista 25.4.2021 17:15
Maaliskuu oli tavanomaista lauhempi – kovimmillaan pakkasta mitattiin silti liki 39 astetta 1.4.2021 16:05
Finnwatch: Marimekko poisti verkkosivuiltaan Xinjiangin puuvillaa koskevan linjauksen – yritys ei vastannut HS:lle johtuiko poisto Kiinan painostuksesta 29.3.2021 18:13
Ahvenanmaalla mitattu vuoden tähän asti korkein lämpötila – elohopea nousi Jomalassa 14,6 plusasteeseen 23.3.2021 17:02
Perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valmiuslain pykälien käyttöönottoasetuksista – pykäliä ei sovelleta Ahvenanmaalla 11.3.2021 13:42
THL: Suomessa 620 uutta koronavirustartuntaa, kahden viikon tartuntaluvut pompanneet lähes 2 300 tartunnalla 28.2.2021 14:52
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys tuomittiin yhteisösakkoon tuottamuksellisesta rahanpesusta 3.2.2021 10:13
IL: Turun perussuomalaisten puheenjohtaja toivoi koronakuolemia maahanmuuttajalähiöön: "Pieni koronapuhdistus tekisi sielläkin ihan pelkkää hyvää" 5.1.2021 17:12
Saaristoluontoa, museoita, linnoja... Ahvenanmaa sopii myös syksyn matkakohteeksi – "Hygieniaohjeistuksia on noudatettu hyvin ja koronatartuntoja on ollut vähän" 30.8.2020 8:00
Brittilehti Guardian nimesi Euroopan parhaimmat hiljaiset lomakohteet – Listalle ylsi kaunis suomalainen matkakeidas 10.7.2020 13:05
Yhdysvallat rankaisee korkea-arvoisia kiinalaisviranomaisia uiguureihin kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista – Kiina vastaa samalla mitalla takaisin 10.7.2020 14:28
Valtio valtiossa – Ahvenanmaa on nykyisin mielellään osa Suomea, mutta sata vuotta sitten saarten asemasta keitettiin melkoinen soppa 7.6.2020 11:00
Hallitukselta odotetaan päätöstä perhekohteiden aukiolosta – "En usko, että asia jätetään avien juristiarmeijan päätettäväksi" 25.4.2020 5:00
Åland Postin toimitusjohtaja ja talousjohtaja jatkavat tehtävissään rikossyytteistä huolimatta 22.4.2020 15:09
Ahvenanmaan posti syytteeseen dopingtutkinnassa – epäillään vedättäneen Tullia väärillä ilmoituksilla 21.4.2020 20:15
Liikenteen rajoitukset jatkuvat 13. toukokuuta asti, maahantulijoiden karanteenimääräyksiä tiukennetaan. 7.4.2020 8:43
Myrskypuuskia havaittu jo Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla, sähköjä katkennut ja laiva- ja lauttavuoroja peruttu 9.2.2020 23:42