Lääketeollisuuden tuotantoinvestoinnit lähes kaksinkertaistuivat Suomessa viime vuonna, mutta investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen supistuivat 19.4.2022 15:03
Pfizer tuplasi voittonsa koronarokotteen ansiosta – odottaa hurjaa myyntiä myös tänä vuonna 8.2.2022 17:15
Suomen tavoitteena on hankkia viiveettä uusia koronalääkkeitä, yhtään myyntiluvan saanutta valmistetta ei vielä karsita pois – "Rokotteet ovat edelleen ykköskeino" 31.1.2022 5:00
Svenska Dagbladet: Biontechin mukaan erityisesti omikronmuunnosta vastaan kehitetty rokote voi olla valmis jo maaliskuussa 10.1.2022 12:11
Apteekit tahtovat mukaan rokotustalkoisiin – Liitto: 440 apteekkia voisi aloittaa jo alkuvuodesta, jos henkilöstö saisi päivän täydennyskoulutuksen 19.12.2021 14:34
Sanna Inkisen uutisanalyysi | "On käsittämätöntä, että EU:n sopimukset ovat niin salaisia, ettemme tiedä rokotehankintojen hintaa" 16.12.2021 10:23
IS ja IL: Huolestuttava tieto Britanniasta – kaksi koronarokoteannosta antaa vähemmän suojaa omikronia kuin deltaa vastaan 12.12.2021 10:22
Yle: Suomeen aiotaan hankkia perinteisemmällä tavalla valmistettuja koronarokotteita – niiden toivotaan houkuttelevan lisää väkeä rokotuksiin 11.12.2021 10:02
Mahdollisten uusien koronarokotteiden hyväksyminen kestää nelisen kuukautta, kertoi Euroopan lääkevirasto 30.11.2021 19:13
Britannia hyväksyi suun kautta otettavan koronalääkkeen ensimmäisenä maana maailmassa 4.11.2021 23:46
Osa koronapassin ongelmista hitaampia korjata – Android-sovelluksen kaatumisiin luvassa korjaus lähipäivinä 19.10.2021 19:51
Astra Zenecan rokotetta ei pian enää anneta Suomessa – käyttöön tulee Janssenin rokote 14.10.2021 23:04
Lääketukkuri Oriola aloittaa yt-neuvottelut Suomessa ja Ruotsissa, vähennystarve yhteensä enintään 130 työpaikkaa 4.10.2021 12:19
Yle: Suun kautta otettavasta koronalääkkeestä lupaavia tutkimustuloksia – lääkeyhtiöllä toiveissa saada pilleri käyttöön potilailla Suomessakin lähikuukausina 2.10.2021 13:40
Suomi lahjoittaa 3,65 miljoonaa annosta koronarokotteita kehittyviin maihin – kyse Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteista, joita Suomi ei tarvitse 13.9.2021 13:16
EU ja Astra Zeneca sovittelivat rokotetoimituskiistansa, puuttuvat annokset toimitetaan maaliskuun 2022 loppuun mennessä 3.9.2021 13:51
THL lupaa käydä läpi ohjeistustensa muotoilut – suhtautuu apulaisoikeusasiamiehen huomautukseen "hyvin vakavasti" 26.7.2021 17:47
HS: Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan THL ja STM toimivat lainvastaisesti 65–69 -vuotiaiden Astra Zeneca -rokotuksissa – Salminen: Otamme moitteet nöyränä vastaan 23.7.2021 21:55
Oikeus määräsi Astra Zenecan toimittamaan EU:lle kymmeniä miljoonia rokoteannoksia lisää 19.6.2021 11:07
Tikkurilan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimetty talousjohtaja Markus Melkko – Elisa Markula siirtyy Oriolan toimitusjohtajaksi 14.6.2021 13:20
Brittitutkimus: Kaksi annosta Pfizerin tai Astra Zenecan koronarokotetta suojaa hyvin Intian virusmuunnokselta 25.5.2021 12:14
Unicef: Rikkailla mailla on varaa lahjoittaa yli 150 miljoonaa koronarokotetta niitä tarvitseville maille 17.5.2021 11:51
Norjassa asiantuntijaryhmä suosittelee Astra Zenecasta ja Johnson & Johnsonista luopumista laajassa rokotusohjelmassa 10.5.2021 14:42
Rokotusten alueellinen painotus ei ala vielä – Yksi alue kuitenkin ylittää vaadittavan rajan 7.5.2021 17:25
Lohjalla rokotetaan jo nelikymppisiä, Pohjois-Karjalassa vasta 65-vuotiaita – eroa selittävät rokotushalukkuuden vaihtelu sekä epätietoisuus riskiryhmien koosta 5.5.2021 13:55
EU:ssa aloitetaan oikeustoimet Astra Zenecaa vastaan rokotteiden toimitusongelmien takia – yhtiön mukaan toimille ei ole perusteita 26.4.2021 16:11
Suomeen toimitetut Astra Zenecan koronarokotteet voivat mennä hukkaan, kun sopivat rokotettavat loppuvat – THL odottaa STM:n päätöstä 25.4.2021 14:44
EMA: Astra Zenecan koronarokoteen hyöty erityisen hyvä vanhemmilla ihmisillä, mutta hyödyt ylittävät riskit kaikilla aikuisilla 23.4.2021 20:18
EU:ssa pohditaan oikeustoimien aloittamista Astra Zenecaa vastaan rokotteiden toimitusongelmien takia 22.4.2021 21:48
Mrna-rokotteita jatkossa myös halukkaille 65–69-vuotiaille – Astra Zenecan ikäraja pysyy ennallaan 22.4.2021 11:35
Ruotsissa alle 65-vuotiaille Astra Zenecan rokotteen saaneille suositellaan kakkosannosta eri valmistajalta 21.4.2021 7:34