Sääblogi: Kesä alkaa nyt! – Loppuviikolla Pohjois-Karjalassa hätyytellään jälleen 20 asteen rajaa
Viimeisetkin jäänrippeet olivat kaikkoamassa Pyhäselän rannasta 6. toukokuuta. Kuva: Eero Könönen
Huhtikuun lopun (26. – 27.4.) pari kesäistä päivää ovat muisto vain, kun sen jälkeen on värjötelty lähes kaksi viikkoa keskimääräistä viileämmässä kevätsäässä. Nyt kesää odottaville on kuitenkin luvassa ilouutisia, sillä tällä viikolla päivälämpötilat nousevat päivä päivältä kohti kesäisiä lukemia.
Toukokuun alku on ollut Pohjois-Karjalassa ja muuallakin Suomessa selvästi normaalia koleampi. Alhaisten päivälämpötilojen lisäksi myös yöt ovat olleet ajankohtaan nähden harvinaisen viileitä, sillä paikoin maakunnan hallaisilla alueilla alimmat yölukemat päätyivät 6. päivänä aina -5 asteeseen (Tohmajärvi -5,1).
Torstai-iltana 4. toukokuuta pyrytti Joensuun seudulla uutta lunta lähes viisi senttiä, mutta se suli kuitenkin perjantaihin puoleenpäivään mennessä pois.
Maa valkaistui Joensuun Reijolassa 4. toukokuuta lähes viiden sentin lumipeitteellä. Kuva: Eero Könönen
Toukokuun sää vaihtelee suuresti
Toukokuun sää on vaihdellut suuresti eri vuosina. Viimeisen 50 vuoden kylmintä toukokuuta vietettiin maakunnassa vuonna 1974, jolloin kuukauden keskilämpötila jäi Joensuun lentoasemalla 5,1 asteeseen.
Säähistorian lämpimin toukokuu Etelä- ja Keski-Suomessa oli viisi vuotta sitten vuonna 2018, jolloin Pohjois-Karjalassakin oli yhdeksän hellepäivää. Helsingin Kumpulassa keskilämpötila nousi peräti 15,5 asteeseen, joka on kaikkien aikojen korkein toukokuinen keskilämpötila Suomessa.
Pohjois-Karjalassa lämpimintä oli Joensuun lentoasemalla Liperissä, jossa asteet kipusivat 13,3:een. Oman havaintopisteeni Pyhäselän Reijolan lukema oli vielä kaksi kymmenystä korkeampi, 13,5 astetta. Näitä keskilämpölukemia on lähennelty maakunnassa vain vuosina 2016 (12,7 astetta) ja 1984 (12,5).
Orava etsi lumen alta syötävää 5. toukokuuta Joensuun Reijolassa. Kuva: Eero Könönen
Seitsemän päivän helleputki toukokuussa 2018
Vuonna 2018 sää lämpeni yli 20-asteiseksi Pohjois-Karjalassa 10. toukokuuta, jolloin elohopea nousi Juuan Niemelässä 20,5 asteeseen. Seuraavana päivänä helleraja paukahti rikki ensimmäisen kerran, kun Porin lentoasemalla päästiin 25,1 asteeseen. Hellettä piisasi sen jälkeen kuutena peräkkäisenä päivänä jossain päin Suomea.
Kuuminta oli 15. päivänä, jolloin Kouvolassa, Vantaalla ja Kemiönsaaressa lähenneltiin 30 asteen maagista rajaa astein 29,6.
Pohjois-Karjalassa 14. päivä oli lämpimin. Silloin Juuan Niemelässä paistateltiin 28,0 asteen keleissä, Tohmajärven Kemiessä asteet olivat 27,8 ja Ilomantsin Mekrijärvellä ja Pötsönvaarassa 27,6.
Hellejakson yksityiskohtana voisi mainita, että saman toukokuun 13. päivänä vietettiin myös kaikkien aikojen lämpimintä äitienpäivää. Ilomantsin Mekrijärvellä lukemat olivat 27,3 ja Tohmajärvellä 27,2 astetta. Myös tänä vuonna päästäneen maakunnassa äitienpäivänä (14.5.) yli 20 asteen, ei kuitenkaan ihan hellelukemiin.
Toukokuut olivat kylmiä 1800-luvulla
1800-luvulta on keskilämpötilatietoja vain muutamilta sääasemilta. Helsingin Kaisaniemen pitkä havaintohistoria vuodesta 1845 lähtien antaa mainion kuvan ilmaston lämpenemisestä erityisesti keväisin. Toukokuut olivat 1800-luvulla keskimäärin huomattavasti kylmempiä nykytoukokuihin verrattuna. Helsingin Kaisaniemen kymmenestä kylmimmästä toukokuusta peräti seitsemän on 1800-luvulta.
Helsingin selvästi kylmin toukokuu on nälkävuodelta 1867, jolloin keskilämpötilaksi mitattiin 1,8 astetta. Kuinka kylmää sitten on ollut Pohjois-Karjalassa, kun rannikkoseudun lukematkin olivat näin alhaiset?
Myös vuosien 1864 ja 1866 toukokuut olivat erittäin kylmiä. Mitä ilmeisimmin maataloudesta elänyt väestö on ollut vaikeuksissa Pohjois-Karjalassa kevätkylvöjen kanssa ja kasvukausi on jäänyt lyhyeksi. Myös kesäkuun hallat olivat yleisiä 1800-luvulla, minkä seurauksena oraalle noussut vilja on tuhoutunut. Kaikki tämä yhdessä on aiheuttanut nälkävuosia, joista pahimmat olivat juuri 1860-luvulla.
Harvinaisena poikkeuksena on vuosi 1897, jolloin toukokuu on ollut huikean lämmin. Helsingissä kuukausi sijoittuu kolmanneksi vuosien 2018 ja 2016 jälkeen. Pohjois-Karjalasta löytyy keskilämpötilatieto eteläisimmästä kolkasta eli Värtsilästä, jossa päädyttiin peräti 15,2 asteen keskilämpötilaan.
Nykyään Venäjään kuuluvassa Viipurissa keskilämpötila oli vuoden 1897 toukokuussa 16,0 astetta, joka ylittää Helsingin Kumpulassa vuonna 2018 mitatun ennätyskeskilämpötilan 0,5 asteella.
Lämpimimmät toukokuut
Keskilämpötila
Joensuun lentoasema, Liperi (1955–2022)
2018: 13,3
2016: 12,7
1984: 12,5
1963: 12,1
2013: 11,9
2010: 11,3
1993: 11,0
2009: 10,8
1983: 10,6
1975: 10,5
1960: 10,5
Helsinki Kaisaniemi (1845–2022)
2018: +14,5
2016: +13,8
1897: +13,3
1993: +13,0
1984: +12,6
2013: +12,6
1963: +12,5
1906: +12,2
1921: +12,0
1937: +11,9
Kylmimmät toukokuut (keskilämpötila)
Joensuun lentoasema, Liperi (1955–2022)
1955: 4,8
1965: 4,9
1974: 5,1
1999: 5,3
2017: 5,8
1980: 6,0
1994: 6,4
1969: 6,5
1958: 6,6
1968: 6,6
Helsinki Kaisaniemi (1845–2022)
1867: +1,8
1876: +4,2
1864: +4,5
1877: +4,9
1909: +5,2
1866: +5,7
1845: +5,8
1861: +5,8
1907: +6,3
1927: +6,3
1955: +6,3
Toukokuu 2023
Keskilämpötilat 7. päivän jälkeen
(Suluissa normaali koko toukokuu 1991–2020)
Joensuu, Reijola 3,4 (oma havaintopiste)
Joensuu, Linnunlahti 3,2
Tohmajärvi, Kemie 3,2 (9,0)
Liperi, Joensuun lentoasema 2,9 (9,0)
Juuka, Niemelä 2,5 (8,3)
Lieksa, Lampela 2,4 (8,4)
Ilomantsi, Mekrijärvi 2,4 (8,7)
Liperi, Tuiskavanluoto 2,3
Nurmes, Valtimo 2,1 (8,3)
Ilomantsi, Pötsönvaara 2,0
Muu Suomi
Helsinki, Kaisaniemi 5,0 (10,4)
Sodankylä, Tähtelä 1,3 (5,6)
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi