Sääblogi: Vuonna 2018 oli ylivoimaisesti lämpimin äitienpäivä, tänä vuonna ylitettäneen harvinainen 20 astetta
Lämmin sää on saanut liljat kukkimaan. Kuva: Eero Könönen
Hellelukemat ja jopa 20 asteen ylitys ovat harvinaisia äitienpäivänä. Vähintään 25,1 asteeseen on päästy toukokuun toisena sunnuntaina jossain päin Suomea viimeisen 50 vuoden aikana vain viitenä vuonna. Myös 20 asteen ylitys ei ole läheskään jokavuotista, sillä Joensuun lentoasemalla Liperissä raja on ylittynyt kuutena ja Tohmajärven Kemiessä vain kahdeksana vuonna.
Hellettä on mitattu Suomessa vuosina 1973–2022 vuosina 1981 (korkein Lapinjärvi 25,9 astetta), 1996 (Salo ja Lapinjärvi 26,0), 2004 (Mäntsälä 25,1), 2008 (Hämeenlinna ja Salo 25,2) sekä vuonna 2018 (Kouvola 28,5). Helteen todennäköisyys Suomessa on 8.–14. toukokuuta eli toukokuun toisena sunnuntaina siis vain 10 prosenttia.
Tämän vuoden äitienpäivänä saavutettaneen Pohjois-Karjalassa tuo 20 asteen raja, jolla ylletään 50 vuoden tilastossa kymmenen joukkoon. Kymmenenteen sijaan tarvitaan Liperissä 18,3 asteen ja Tohmajärvellä 18,7 asteen lämpötila.
Keskimääräistä lämpimämpi sää on jatkunut Pohjois-Karjalassakin jo kohta viikon. Perjantaina saavutettiin kevään tähän mennessä korkein lämpötila, kun Tohmajärvellä mitattiin 22,7 astetta. Sitä lämpimämpää oli vain Mikkelissä ja Varkaudessa, joissa maksimilukemat olivat tasan 23 astetta.
Huippuhellettä äitienpäivänä vuonna 2018
Viisi vuotta sitten vuonna 2018 on ollut tähän mennessä ylivoimaisesti lämpimin äitienpäiväsunnuntai, sillä vähintään 27 asteeseen yllettiin peräti 27 havaintoasemalla ja helleraja ylittyi liki 90 asemalla. Lämpimintä oli Kouvolan Utin Lentoportintiellä, jossa päästiin 28,5 asteeseen.
Myös Pohjois-Karjala sai osansa helteestä, sillä Liperin Tuiskavanluodon järviasemaa lukuun ottamatta lämpötila kipusi vähintään 25,1 asteeseen kaikilla muilla mittausasemilla.
Valtimon kirkonkylän ja Ilomantsin Mekrijärven 27,3 astetta olivat maakunnan korkeimmat lukemat, mutta paljon eivät jääneet Tohmajärven Kemie (27,2) ja Ilomantsin Pötsönvaara (27,0 astetta).
Hellelukemia ei Pohjois-Karjalassa ole mitattu äitienpäivänä muina vuosina viimeisen 50 vuoden aikana. Seuraavaksi lämpimintä on ollut vuonna 2004, jolloin Joensuun lentoasemalla elohopea kipusi 23,1:een, Ilomantsin Mekrijärvellä tasan 23:een ja Tohmajärven Kemiessä 22,8 asteeseen.
Siitepölyä on nyt runsaasti ilmassa. Kuva: Eero Könönen
Kylmiä äitienpäiviä 1980- ja 1990-luvuilla
Jos on muutamina vuosina päästy onnittelemaan äitejä kesätamineissa, on joskus tarvittu päälle myös villapaitaa.
Kylmin äitienpäivä viimeisen 50 vuoden jaksolla on ollut 9.5.1999, jolloin keskilämpötilat jäivät Pohjois-Karjalassa miinuksen puolelle ja yölämpötila hipoi paikoin kymmentä miinusastetta.
Joensuun lentoaseman maksimiksi mitattiin 3,6 astetta ja Tohmajärvelläkin vain kymmenys enemmän. Vuorokauden alin lukema oli Tohmajärvellä -8,7 ja Juuan Niemelässä -8,5 astetta.
Kylmiä äitienpäiviä on ollut myös vuosina 1980, 1987, 1995 ja 1999, joina vuosina päivän korkeimmat lämpötilat putosivat samoin koko maakunnassa viiden plusasteen alapuolelle.
Vuonna 1981 oli luminen äitienpäivä
Lunta ei yleensä ole enää äitienpäivänä, mutta toisin oli vuonna 1981, jolloin sää tosin alkoi nopeasti 10. päivän seutuvilla lämmetä ja sulattaa paksua lumipeitettä.
Lunta oli pitkän ja erittäin runsaslumisen talven jäljiltä kuitenkin vielä reippaasti: Enon Pamilossa 84, Nurmeksen Mujejärvellä 52, Lieksan Lampelassa 41 ja Joensuun lentoasemallakin 35 senttiä.
Auringonlasku Reijolanrannassa 9. toukokuuta. Kuva: Eero Könönen
Tilastoja: Lämpimimmät äitienpäivät 1973–2022
Helsinki, Kaisaniemi:
24,3 (13.5.2018)
23,5 (10.5.1981)
23,2 (12.5.1996)
21,7 (9.5.2004)
20,1 (8.5.2016)
19,6 (11.5.2008)
18,8 (11.5.1975)
18,8 (9.5.1993)
18,3 (12.5.2002)
18,0 (8.5.2011)
Liperi, Joensuun lentoasema:
26,1 (13.5.2018)
23,1 (9.5.2004)
21,8 (8.5.2016)
21,4 (11.5.1975)
20,7 (11.5.2008)
20,1 (12.5.2002)
19,8 (8.5.1994)
19,6 (12.5.1996)
18,6 (14.5.1978)
18,3 (9.5.1993)
Tohmajärvi, Kemie:
27,2 (13.5.2018)
22,8 (9.5.2004)
22,7 (11.5.1975)
22,1 (8.5.2016)
20,9 (12.5.1996)
20,3 (11.5.2008)
20,1 (8.5.1994)
20,0 (9.5.1993)
19,6 (12.5.2002)
18,7 (10.5.1981)
Ennätyslämmin äitienpäivä 13.5.2018:
Lämpimmät havaintoasemat:
28,5 Kouvola Utti Lentoportintie
28,1 Lahti, Laune
27,8 Lappeenranta Konnunsuo
27,8 Heinola Asemantaus
27,7 Kouvola Anjala
27,6 Kouvola Utti lentoasema
27,5 Hämeenlinna Lammi Evo
27,5 Mikkeli lentoasema
27,4 Ylivieska lentokenttä
27,3 Valtimo kirkonkylä
27,3 Ilomantsi Mekrijärvi
27,3 Hyvinkää Hyvinkäänkylä
27,3 Halsua Purola
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi