Keskiviikko, 30.9.2020 
Siru, Sirja, Sorja
Ulkomaat

Kuittipakko kiukuttaa saksalaiskauppiaita: "50:stä päivittäin tulostamastani kuitista 49 heitän suoraan roskiin"

  • STT
Lakimuutoksen taustalla on pyrkimys suitsia veronkiertoa. LEHTIKUVA/AFP Lakimuutoksen taustalla on pyrkimys suitsia veronkiertoa. LEHTIKUVA/AFP
Saksassa kauppiaiden on vuoden alusta asti ollut pakko tulostaa kuitti joka ikisestä ostoksesta, halusi asiakas tositetta mukaansa tai ei.

–  Se on ärsyttävää. 50:stä päivittäin tulostamastani kuitista 49 heitän suoraan roskiin, kertoo Berliinissä rikoskirjakaupan omistaja Christian Koch.

Lakimuutoksen taustalla on pyrkimys suitsia veronkiertoa. Koch painottaa, että pienten liikkeiden kassoissa on jo olemassa elektroninen siru, jonka veroviranomainen voi koska tahansa lukea.

–  Miksi meidän pitäisi palata vanhaan järjestelmään?

Kochin lisäksi monet muut kauppiaat, asiakkaat ja kaupan alan järjestöt vastustavat uutta käytäntöä. Erityisen turhautuneita ollaan leipomoissa ja välipalakioskeissa, joissa kuittien määrä on suuri mutta yhteen kuittiin tuleva summa on yleensä hyvin pieni. Leipomoissakin myydään sämpylöitä muutaman kymmenen sentin kappalehintaan.

Kuitti on tulostettava silloinkin, kun asiakas ei ota sitä vastaan.

–  Olen jo tyhjentänyt tuon kertaalleen, makkarakojun työntekijä kertoo osoittaen kuiteista täyttynyttä roskakoria lounasaikaan.

–  Tämä on tosi typerä idea ympäristön kannalta.

Valtiovarainministeri ei taivu

Kuittipakosta päätettiin jo vuonna 2016. Se kuitenkin jäi monilta huomioimatta, kunnes laki tuli voimaan vuoden alussa. Talousministeri Peter Altmaier on vedonnut valtiovarainministeri Olaf Scholziin, jotta laista luovuttaisiin. Lämpöpaperille tulostettuja kuitteja ei voi kierrättää.

Kaupan keskusliitto HDE on niin ikään pyytänyt Scholzia luopumaan pakosta yrityksissä, jotka antavat päivittäin keskimäärin yli 500 kuittia.

Scholz ei ole taipunut. Hänen mukaansa osana veronkierron hillitsemistä myös ravintoloiden ja kauppojen on kirjattava rahansiirtotapahtumansa kunnolla.

Kochin rikoskirjakaupassa ostoksilla oleva Sarah ei usko, että pienet kaupat pyrkivät välttelemään verojen maksamista.

–  Heidän (viranomaisten) pitäisi murehtia enemmän sellaisista firmoista kuin Amazon, laittaa ne maksamaan veroja Saksassa, hän sanoo.

Kassakone on iso kustannus

Saksassa suuri osa maksuista tehdään käteisellä, mikä helpottaa veronkiertoa. Berliinissä kauppiaiden on asennettava suojattu kassakone lokakuuhun mennessä, ja monilla vaihto on vielä edessä.

Saksan käsityöläisyritysten keskusliitosta kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, että kassa maksaa lähes tuhat euroa. Siksi kustannus on huomattava esimerkiksi leipomoketjuille, joilla on kymmeniä liikkeitä.

Valtiovarainministeriö on huomauttanut, että esimerkiksi Itävalta, Italia, Portugali ja muut Euroopan maat pärjäilevät aivan hyvin kuittipakosta huolimatta. HDE on kuitenkin muistuttanut, että Ranska on suunnitellut pakon asteittaista lieventämistä. Ranskassakin asiakas kuitenkin edelleen saisi paperikuitin niin vaatiessaan.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi