Torstai, 27.6.2019 
Elviira, Elvi
Muut lajit

Joensuu tuikkii tähtenä curlingkartalla: Huippuolosuhteet pelaamiseen

  • Karjalainen
Joensuussa järjestettiin viikonloppuna valtakunnallinen juniorileiri, jossa Joensuun Curlingin juniorijoukkue sai oppia Curlingliiton juniorivalmennuksesta vastaavalta Markus Sipilältä sekä omalta seuravalmentajaltaan Elina Virtaalalta.

Hallissa harjoittelivat sulassa sovussa Joensuun Curlingin 7-luokkalaisista nuorista koostuva joukkue sekä Tampereen armeijaikäisten joukkue.

- Omat juniorit ovat aloittaneet vasta viime keväänä ja tämä on heille hyvä keino saada kontaktia muihin lajia harrastaviin nuoriin, Joensuun Curlingin juniorivalmennuksesta vastaava Virtaala kertoi.

- Lisäksi heillä on mahdollisuus saada hyvälaatuista opetusta ja tekniikan hienosäätöä, sekä tietenkin olla viikonloppu yhdessä ja keskittyä henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen.

Joensuussa junioritoimintaa pyritään kasvattamaan pikku hiljaa ja tällä hetkellä ainoalle juniorijoukkueelle ryhdytään kasaamaan kakkosjoukkuetta tammikuussa.

- Tässä luodaan juniorivalmennuskulttuuria Joensuuhun. Pojilla on muitakin harrastuksia ja se aiheuttaa ongelmia siihen, miten kaikki saadaan yhtä aikaa jäälle. Olemme sopineet, että tämä saa olla niin sanottu kakkoslaji, Virtaala sanoi.

Joensuun hallissa on kaksi korkeatasoista rataa ja Virtaalan mukaan voidaan puhua aivan Suomen kärkiolosuhteista. Hallin tekniikkaa on kehitetty jatkuvasti ja harjoittelu onnistuu, vaikka ulkona olisi paukkupakkaset.

- Meillä on lämmitysjärjestelmä, eli vaikka talvella ulkona on 30 astetta pakkasta, me voimme hallissa pitää tasalämpöiset olosuhteet. Silloin jää käyttäytyy luontevasti, kivet kulkevat ja peli pysyy samanlaisena. On paikkakuntia, joilla ei pelata, jos ulkona on yli 15 astetta pakkasta, sillä kivi ei liiku kuin kymmenen metriä eteenpäin, Virtaala vertasi.

Lue lisää maanantain Karjalaisesta.