play

Kuuntele Aitiopaikalla-ohjelma: Mäkihyppääjä Antti Aalto valottaa koronavirusta pelkäävän urheilijan tilannetta Pekingin olympialaisten alla – "Nämä viimeiset päivät on oltava erityisen tarkkana"

Jarmo Sieviläinen

Kiteen Urheilijoiden mäkihyppääjä Antti Aalto, 26, kertoo Karjalaisen verkkosivujen Aitiopaikalla-ohjelmassa tilanteensa ensi viikolla alkavien Pekingin talviolympialaisten alla. Kuopiossa ja Lahdessa olympialaisiin valmistautuva Aalto lentää Pekingiin ensi maanantaina.

Ohjelmassa käydään läpi Aallon kanssa, millainen olympiaurheilijoiden jännitys ja tilanne on, kun koronavirus painaa päälle, eivätkä urheilijat saisi sairastua tautiin olympialaisten alla.

– Onhan tässä kysymysmerkkejä ilmassa, kun ei tiedä, milloin siihen koronaan sairastuu. Olen yrittänyt tehdä parhaani, että pysyn terveenä. Olen vältellyt kontakteja ja julkisilla paikoilla olemista. Nämä viimeiset päivät on oltava erityisen tarkkana. Jätimme tällä viikolla Willingenin maailmancupinkin väliin, koska se olisi tuonut riskin koronaa ajatellen, Aalto kertoo ohjelmassa.

Aalto perkaa läpi myös hankalaa alkukauttaan, viime aikojen petrausta kohti olympialaisia ja odotuksiaan loppukauden osalta. Ohjelmassa mietitään myös yleisesti Suomen mäkihypyn vaikeaa tilannetta.

Aitiopaikalla-podcastin tavaramerkkinä käsittelyssä ovat myös urheilumaailman plussat ja miinukset. Karjalaisen toimittajista äänessä ovat Jarmo Sieviläinen ja Jani Leinonen.

Aitiopaikalla-ohjelma on kuunneltavissa Karjalaisen verkkosivujen lisäksi Radio Rexissä keskiviikkoisin kello 18 jälkeen.

Antti Aalto vieraili viikko sitten kotikonnuillaan Kiteellä.

Antti Aalto vieraili viikko sitten kotikonnuillaan Kiteellä. Kuva: Sirpa Suomalainen

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Aiemmat Aitiopaikalla-podcastit on kuunneltavissa täällä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi