Tiistai, 20.11.2018 
Jalmari, Jari
Kokkaa&Soppaa

Hyvän ruuan saari

  • Karjalainen

Media

Ari ”Coikkis” Koikkalaiselle Ilosaari oli ennen viime talvea satunnainen uimapaikka tai mölkyn ja petanquen peliareena. Kimmelistäkin on tie joskus taannoin Ilosaareen vienyt.
Koikkalaisen mielikuvissa Ilosaari on näyttäytynyt myös saarena, josta saa hyvää ruokaa.
– Ilosaaresta ovat tosin mieleen jääneet nekin harvat kerrat, kun ravintolaan yritti kesällä tulla terassille. Ravintola ei ollut auki, tai sitten sinne ei päässyt esimerkiksi häiden takia, Koikkalainen muistelee.
Nyt Koikkalainen on itse Karjalantalolla sijaitsevan Kerubin keittiön ravintolapäällikkö. Hän toivoo, että ihmiset voisivat yhä ajattella, että Ilosaaresta saa hyvää ruokaa. Hyvää ruokaa, kohtuuhintaan.
– Kerubin ruuat ovat mukava yhdistelmä nykyaikaa ja perinteisiä valmistustapoja. Ruoka tehdään mahdollisimman pitkälle itse, Koikkalainen kehuu.

Jakso on kuvattu maaliskuussa 2011.