Torstai, 9.4.2020 
Elias, Eelis, Eeli
Scifest

Kuka voittaa kilpailun vedestä?

  • Karjalainen
  • Kristiina Palviainen

Yksi pajojen nimistä erottuu joukosta selvästi: The Thirst Games. Nimestä tulee heti mieleen tämän hetken yksi suosituimmista elokuva- ja kirjasarjoista The Hunger Games. Tässä ei kuitenkaan ole tarkoituksena teilata vastustajia, vaan nimi on tarkoitettu enemmän houkutukseksi.


Pajan ideana on tutustuttaa ihmiset veden epätasaiseen jakautumiseen lautapelin avulla. Pajalaiset jaetaan kolmeen joukkueeseen: länsimaat, kehittyvät maat ja kehitysmaat. Kukin joukkue heittää noppaa ja liikkuu silmäluvun verran laudalla. Tämän jälkeen nostetaan kortti, jossa on veteen liittyvä Alias- tai Trivial Pursuit -kysymys. Jos joukkue vastaa oikein, heille annetaan omaan astiaan kauhallinen vettä.

Pelin juju on siinä, että länsimaat saavat oikeasta vastauksesta ison kauhallisen vettä, kehittyvät maat keskikokoisen ja kehitysmaat aivan pienen. Pelin lopussa länsimaiden astia on melkein täynnä, kun taas kehittyvien ja kehitysmaiden astioiden pohjalla on vain pieni määrä vettä, vaikka oikeissa vastauksissa kehitysmaat olisivatkin voittaneet koko pelin.

Mutta mistä idea on peräisin?
- Käymme yliopistolla kurssia, jolla päätimme perustaa pajan. Kävimme muutamassa aivoriihessä, jossa jokainen heitteli ideoita. Lopulta keksimme pelin idean, kertoo kemian ja fysiikan aineenopettajaopiskelija Eetu Heikura.

Syvällisempi ajatus pajassa on opettaa säästämään vettä myös täällä länsimaissa ja miettimään, onko kuluttamiimme tuotteisiin käytetty kehitysmaiden vettä. Tämän ainakin Enon koulun kahdeksannen luokan oppilaat tuntuivat sisäistävän. Jenina Merranmaa oppi, että veden jakautuminen on epätasaista ja epäoikeudenmukaista kehitysmaiden kannalta. Hänen mielestään länsimaiden pitäisi antaa kehittyville ja kehitysmaille enemmän vettä.

Maiju Federley, Mikaela  Mitjonen

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
karjalainen
karjalainen