Torstai, 17.10.2019 
Saana, Saini
Kaupallinen yhteistyö

Pikalainojen korkokatto muuttuu syyskuussa

  • Kaupallinen yhteistyö: Arkiraha.fi

Pikalainat, ja vakuudettomat kulutusluotot yleisesti, saavat tänä syksynä uuden korkokaton. Uuden korkokaton tarkoituksena on hillitä suomalaisten velkaantumista ja hillitä pikalainoilta ja kulutusluotoilta perittäviä kustannuksia.

Syyskuussa voimaantulevan lain keskeisin muutos on vakuudettomille lainoille asetettava korkokatto, jossa nimelliskorko on 20 % ja lainalta perittävät kulut rajoitetaan 0,01 % päiväkohtaisesti laskettuna ja maksimissaan 150 euroon vuositasolla.

Vakuudettomien lainojen aiempi korkokatto oli epäonnistunut

Pikaluottoja ja kulutusluottoja säätelevä, tällä hetkellä voimassaoleva korkokatto, perustuu 50 % todellisen vuosikoron määritelmään, jossa alle 2000 euron luotoille asetetiin korkokatto. Lainsäätäjän näkökulmasta tätä isompien vakuudettomien lainojen korkoja ei tarvitsisi säännöstellä kilpailun pudottaessa korot selvästi tämän alle. Vanha korkokatto oli säädetty juuri pienille vakuudettomille lainoille eli pikavipeille ja pienille kulutusluotoille.

Pikalainojen kysyntä ei ole kuitenkaan lainsäädännön toimesta vähentynyt, vaan pienien pikavippien kysyntä on jatkunut voimakkaana koko 2010-luvun. Moderni netin kautta myönnettävä pieni korkeampikorkoinen pikavippi perustuu usein yli 2000 euron luottorajalle, jota korkokatto ei näin koske, eikä 50 % todellista vuosikorkorajaa tarvitse noudattaa. Joustoluotolta voi nostaa tarvitsemansa pienemmän summan yli 2000 euron luottorajan puitteissa – tosiasiallinen myönnetty luotton on näin isompi kuin lain määrittämä raja. Vanha korkokatto ei siten toiminut halutulla tavalla hintatason madaltamisen tai yleisen velkaantumisen estäjänä. Kuluttajien on ollut lisäksi vaikea vertailla lainojen hintoja läpinäkyvästi eri lainapalveluiden yhteydessä kirjavien nosto-, laskutus-, toimitus- ja tilinhoitopalkkioiden osalta.

Isompien vakuudettomien kulutusluottojen osalta korkokatto oli myös tehoton lainakulujen leikkaamisen osalta. Netistä haetun, ei-kilpailutetun, vakuudettoman lainan nimelliskorko voi olla 11 %, mutta lainan myöntämisen yhteydessä perittävä nostopalkkio yli 5 % lainasummasta. 10000 euron lainan nostopalkkio voi näin olla yli 500 euroa. Uuden korkokaton kulujen rajoittaminen kohdistuu juuri isommista lainoista perittäviin korkeisiin kuluihin, jotka hidastavat lainojen takaisinmaksua ja nostavat laina-ajalta maksettavaa euromääräistä lainakorkoa. Kulutusluottoihin pätee sama neuvo kuin kaikkeen kuluttamiseen, kilpailuttamalla ja vertailemalla hintoja säästää merkittäviä summia.

Pikalaina rahoitusmuotona on tullut jäädäkseen - saatavuus heikkenee

Pikalaina, netin kautta myönnettävä vakuudeton luotto, on tullut osaksi suomalaisten kuluttajien kuluttajarahoitusvalikoimaa. Nettikauppojen tililuotot, luottokortit, laskulla maksaminen, vertaislainat ja traditionaalisten pankkien myöntämä joustolainat ovat monipuolistaneet kuluttajien saatavilla olevia rahoitusratkaisuja. Kilpailutettu, järkeväkorkoinen pikalaina tai isompi kulutusluotto tulee jatkossakin olemaan merkittävä kotitalouksien menojen rahoittaja.

Tuleva korkokaton säätelemä matalampi korko- ja kulutaso pudottaa lainayhtiöiden teoreettisia tuottoja. Pienempi tuottopotentiaali tulee tiukentamaan luotonmyöntökriteereitä. Tiukentuva luottoseula tulee pudottamaan osan vakuudettomien luottojen asiakkaista tarjonnan ulkopuolelle.

Kilpailuttamalla lainatarjonnan Arkiraha.fi -verkkopalvelun avulla voi saada vastauksen ja kilpailuttaa yli 25 pankkia ja rahoituslaitosta yhdellä hakemuksella. Kuluttaja voi näin vertailla läpinäkyvästi koko vakuudettomien luottojen tarjonnan ja hintatason, yhdellä hakemuksella.

Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa