Maanantai, 6.7.2020 
Esa, Esaias
Kaupallinen yhteistyö

Unelmien koti Sotkumasta

  • Kaupallinen yhteistyö: Polvijärven kunta
Jari Kuningas ja Kaisu Pouhula sekä tyttäret Emma ja Eevi ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan, jonka parhaita puolia ovat ympäröivä luonto ja rauhallisuus. Jari Kuningas ja Kaisu Pouhula sekä tyttäret Emma ja Eevi ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan, jonka parhaita puolia ovat ympäröivä luonto ja rauhallisuus.

Mainos. Polvijärveläiset Jari Kuningas ja Kaisu Pouhula ostivat viime kesänä omakotitalon Sotkumasta.

– Hyvin on viihdytty, ei ole ollut mitään negatiivista, pariskunta kertoo ensimmäisestä vuodestaan uudessa kodissa. Perheeseen kuuluu myös 3,5- ja 1,5-vuotiaat tyttäret Eevi ja Emma sekä kaksi koiraa. Taloja käytiin katsomassa useampia, ennen kuin sopiva osui kohdalle.
– Muualla talot olivat aika vieri viereen rakennettuja. Tämä talo on todella rauhallisella paikalla, naapurit näkyvät juuri ja juuri, Kuningas ja Pouhula kertovat.
Erityisesti luonnon ja vesistön läheisyys saavat pariskunnalta kiitosta. Kirkasvetisen Viinijärven rantaan on lyhyt matka, ja lapset nauttivat ulkoilusta omalla pihalla. Jari Kuningas ja Kaisu Pouhula sekä tyttäret Emma ja Eevi ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan, jonka parhaita puolia ovat ympäröivä luonto ja rauhallisuus.

Keskellä kaikkea

Sijainti oli ratkaisevassa asemassa, kun Pouhula ja Kuningas miettivät talon ostopäätöstä. Sotkumaan ajaa Joensuusta alle puolessa tunnissa, Polvijärvelle matkaa on viitisentoista kilometriä. Sairaanhoitajan kolmivuorotyötä Joensuun keskussairaalassa tekevä Kaisu Pouhula ja kaukolämpöalan perheyrityksessä työskentelevä Jari Kuningas kertovat, että perheen arki on hyvin vaihtelevaa ja ajoittain kiireistäkin.
– Sotkuma sijaitsee kätevästi keskellä, täältä on sopiva matka kaikkialle, kuvailee Jari Kuningas, joka joutuu ajoittain ajamaan työnsä takia pitkiäkin matkoja ympäri maakuntaa.
Lapsiperheelle tärkeä päiväkoti sijaitsee omalla kylällä lyhyen ajomatkan päässä. Sotkumassa on myös elinvoimainen kyläkoulu. Perheen tyttäret ovat käyneet koululla muskarissa, ja myös kirjastoautoa hyödynnetään säännöllisesti. Omalle kylälle Kuningas ja Pouhula kaipaavat ajoittain ainoastaan ruokakauppaa.
– Toisaalta kaupassa pääsee käymään aina työmatkan varrella, Kaisu Pouhula huomauttaa.


Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
Polvijärven kunta puh. 040 104 6000
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.polvijarvi.fi
Facebook & Instagram
@polvijarvenkunta

Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi